Mitä gradusta pitäisi ajatella?

cherryblossom-e1566744756850.jpg

Olen kunnianhimoinen tyyppi. Pyrin olemaan hyvä siinä mitä teen ja minulla on suuria urahaaveita. Tähtään korkealle ja odotan itseltäni paljon.

Opiskelumaailmassa kunnianhimo usein rinnastetaan arvosanoihin, joiden tarkoitus on mitata sitä, miten hyvin opiskelija hallitsee kunkin aihealueen. On kuitenkin vaarallista antaa niille liian suuri painoarvo, sillä niiden ei tarvitse sanella mahdollisuuksiasi menestymiseen — saati määritellä sinua ihmisenä. Me kaikki tiedämme tyyppejä, joiden kouluarvosanoilla ei ole mitään tekemistä heidän menestymisensä kanssa.

Sanon tämän siksi, että olen itse välillä antanut arvosanoille kohtuuttomasti sijaa ajattelussani.

Etenkin maisteriopinnoissa KTH:lla havahduin siihen, että vertasin itseäni jatkuvasti muihin ja kyttäsin mitä naapuri sai tentistä. Vaikkei ohjelmamme ole kaikista kilpailuhenkisimmästä päästä, otin vertailukohdikseni ne, jotka vaativat saada uusia kaiken A:ta huonomman (A siis yhtä kuin paras arvosana). Itsetuntoni horjui syvästi, jos huomasin, etten ole yhtä hyvä.

Parhaimmillaan ympärillä olevat ahkerat ja fiksut ihmiset inspiroivat yrittämään kovemmin ja nostamaan omaa tasoa. Pahimmillaan loputon kilpajuoksu heidän kanssaan syö uskoa omaan itseensä ja siirtää fokuksen aivan vääriin asioihin.

Joku viisas varmaan sanoisi, että älä vertaa itseäsi muihin vaan siihen, joka olit eilen. Tai vaikka vuosi sitten! (Perspektiivi on muuten lääke yllättävän moneen asiaan.)

Trainee-ohjelmien keskiarvovaatimukset ja kursseilla pyörivät kympin oppilaat siis kääntyivät pahimmillaan ajattelussani siihen, että arvosana on yhtä kuin menestymisen mittari. Silti priorisointini ja odotukseni eivät kohdanneet: sain todellakin ihan kaiken kirjavia arvosanoja milloin mistäkin syystä. Näin jälkikäteen ajateltuna luulen, että olisin saanut monestakin kurssista enemmän irti, jos olisin osannut irrottautua siitä arvosana-pakkomielteestä.

No, nyt tullaan vihdoin siihen graduun. KTH:lla gradusta ei saa arvosanaa — se on joko hyväksytty tai hylätty. Se on muutenkin todella halki-poikki-pinoon -tyyppinen projekti, joka kestää vain sille varatun kevätlukukauden eli viisi kuukautta. Käsittääkseni myös monessa muussa ruotsalaisessa korkeakoulussa ei anneta lopputyöstä arvosanaa, koska pyrkimys on jonkinnäköiseen maanlaajuiseen standardiin ja vertailukelpoisuuteen.

Aluksi olin suomalaisena tästä arvosanattomuudesta pöyristynyt. Miten niin ei saa arvosanaa? Miten minä sitten todistan tuleville työnantajille, sukulaisille tai LinkedIn-yleisölleni, että olen tarpeeksi hyvä?

Nyt en voisi olla tyytyväisempi tähän järjestelyyn. En siksi, että oma graduni ei ole täydellinen (se siis ei todella ole!), vaan siksi, että gradussa ei ole kyse arvosanasta. Siinä on kyse tieteellisen tutkimuksen eri vaiheiden ymmärtämisestä, oman toiminnan kriittisestä arvioinnista, projektinhallinnasta, odotustenhallinnasta, armollisuudesta itseä kohtaan, avun pyytämisestä ja epätäydellisyyden hyväksymisestä.

Oman kokemukseni mukaan väitän, että moni suomalainenkin korkeakoulu ja ikuisuusopiskelija hyötyisi siitä, että asenneilmapiiriä gradun ja arvosanojen suhteen muutettaisiin. Sen ei tarvitse olla elämää suurempi projekti, vaan se voi olla vain yksi lopputentti ja kypsyysnäyte muiden joukossa. Työelämä ainakaan täällä Ruotsissa ei pyöri kouluarvosanojen ympärillä, vaan mahdollisuudet ansaitaan ihan muilla meriiteillä.

Arvosanaa tärkeämpää on valmistua.

Tsemppiä muille gradun kanssa painiville. ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s