Johdatus itseohjautuviin organisaatioihin

Johdatus itseohjautuviin organisaatioihin

Olen nyt työskennellyt uudessa työpaikassani pari kuukautta. Jaiks! Fiilikset ovat heitelleet vuoristorataa epätoivosta maaniseen innostukseen, epätoivo enimmäkseen kielen tuomien haasteiden vuoksi. On todella kuluttavaa tutustua 17 uuteen ihmiseen, uuteen toimialaan ja uuteen rooliin vieraalla kielellä. Asioiden sisäistäminen on hidasta, ja sitä joutuu jatkuvasti elämään vähän hölmistyneen olon kanssa. Olemaan aika nöyrä oman oppimisensa edessä.

MUTTA, en tullut tänne vellomaan epätoivossa. Tulin kirjoittamaan meidän firman hierarkkiattomasta, välittävästä, vahvoihin arvoihin ja itsensä johtamiseen perustuvasta kulttuurista. Näin vastavalmistuneena ja aikaisemmin lähinnä hyvin perinteisissä isoissa organisaatioissa työskennelleenä olen ihan super-inspiroitunut tavasta, jolla rakennamme tätä yritystä. Toki kaikki on vasta aivan alussa ja testivaiheessa, koska pulju on ollut pystyssä alle vuoden, mutta fiilikseni on, että suunta on oikea!

Aloitettuani duunissa luin ensitöikseni Reinventing Organizations kirjan, joka on hyvä johdatus yrityksemme kulttuuriin. Kirjassa esitellään organisaatioiden evoluutiota ja päädytään viimein Teal-organisaatioon. Teal-ajattelun ytimessä on itseohjautuvuusitsensä johtaminen (self management), kokonaisvaltaisuus (wholeness) ja suurempi tarkoitus (evolutionary purpose).

Jokainen tehköön omat tulkintansa, mutta mitä tämä kaikki tarkoittaa käytännössä meille?

mie

Meillä autonomiset tiimit korvaavat johtajan.

Jokainen työntekijä on osa 5-8 henkilön tiimiä, “crewtä”, jossa ei ole esimiehiä. Crewssä on eri ikäisiä, eri rooleissa ja eri elämänvaiheissa olevia ihmisiä, joiden pääasiallinen tehtävä on huolehtia toistensa hyvinvoinnista. Crew korvaa perinteisen johtajan tehtävät, oli kyseessä sitten palkka-arviointi, henkilökohtainen kasvu, uusien työntekijöiden perehdyttäminen tai mikä tahansa päätöksenteko. Tämä on aivan todella mahtava juttu ainakin tähän mennessä! Tavataan crewni kanssa parin viikon välein  ja keskustellaan kulloinkin organisaatiossa tärkeistä asioista, tai ihan vaan toistemme hyvinvoinnista ja kuulumisista.

Meillä ei ole pomoja tai organisaatiokaavioita.

Kukaan ei ole toista ylempänä hierarkiassa. Ainoa “johtaja” virallisen tittelinsä puolesta meillä on toimitusjohtaja, joka Ruotsin lain mukaan jokaisella yrityksellä tulee olla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita käytännön arjessa mitään sen dramaattisempaa (ellei joku esim. koe burnouttia, silloin toimari on viime kädessä ilmeisesti juridisessa vastuussa). Olen päivästä yksi alkaen kokenut olevani yhtä tärkeä osa firmaa kuin kaikki muutkin, ja huolimatta kielivaikeuksistani ja junioriudestani olen uskaltanut esittää vastaväitteitä, ideoita ja kyseenalaistaa tapojamme tehdä asioita. Päätöksentako tapahtuu informed decision -hengessä, eli kuka tahansa voi tehdä minkä tahansa päätöksen, kunhan konsultoi ensin niitä, jotka asiasta tietävät, ja niitä, joihin päätös vaikuttaa.

Meillä ei ole titteleitä.

Inhoan tittelinpelkoa ja Linkkarin tittelishowta. Kuka tahansa voi keksiä minkä tahansa tittelin, ja tiettyyn pisteeseen asti ymmärrän kyllä niiden funktion. Esim. silloin, kun on pakko kuvailla omia työtehtäviään kahdella sanalla CV:ssä. Muuten en juurikaan titteleistä perusta — en halua arvottaa ihmisiä sen perusteella, mikä heidän tittelinsä on. En halua tietää, koska se ei välttämättä kerro henkilöstä tai hänen vastuualueistaan yhtään mitään. En koskaan esittele firmamme perustajia “perustajina” tai “toimitusjohtajana” asiakastapaamisissa tai edes ystäville, vaan ihan vaan kollegoina. Tittelittömyys ei suinkaan tarkoita, etteikö olisi vastuualueita, odotuksia tai rooleja. Päin vastoin, niiden ymmärtäminen on aivan elintärkeää jokaisessa toimivassa organisaatiossa.

höst

Omasta mielestäni ihaninta on ollut nöyryys ja aitous, sellainen asioista hössöttämättömyys (ei nyt varmaan kuulosta kovin nöyrältä tämä mun innostus, hahah). Kulkee ehkä käsi kädessä tuon tittelittömyyden kanssa, ettei pidetä sen suurempaa mekkalaa mistään, vaan annetaan tekojen puhua puolestaan. Kollegani ovat aivan järkyttävän fiksuja ja osa varmasti Tukholman parhaita koodareita, mutta koko ammattikunta perustuu tietotaidon jakamiselle ja nöyrälle tyhmien kysymysten esittämiselle. Puhutaan paljon prestigelessistä, jolle en oikeastaan tiedä hyvää suomennosta. Että ihminen ei esitä mitään, ei pidä itseään parempana, on aito?

+ Tietysti mun uusi lempiaihe autenttinen johtajuus on aivan älyttömän mielenkiintoinen aihe, johon keittiöpsykologi-Loviisa on hurahtanut! Meillä oli tästä koulutuspäivä oltuani kaksi viikkoa töissä, ja se muistutti enemmän ryhmäterapiaa kuin mitään muuta: päivän aikana itkettiin, naurettiin, jaettiin suurimmat pelot ja surut ja oltiin aivan avoimia toisten edessä.

WANTED: vulnerable role models

IMG_0305
Robyn, Melinda Gates & Margot Wallström.

Lately I’ve been thinking a lot about role models.

I’ve never experienced passionate admiration towards one specific person. I get anxious from the question “If you could choose anyone in the world, who would you like to have dinner with?“. I think there are too many great people on this planet I could learn from.

My role models are rather those who are close to me in everyday life: my colleagues, friends and family, random acquaintances. I look up to almost everyone I know in something, whether it’s how they treat other people, talk about their spouses, love themselves, make decisions or manage their time. I constantly try to steal some of the “good stuff” that I appreciate in them.

Last week I was listening to three female role models – Robyn, Melinda Gates and Margot Wallström – at a panel discussion about women empowerment. Setting the gender roles aside for a while, the discussion helped me to crystallize my thoughts about the kind of people I admire and would like to see more of.

As Robyn said it, being a role model is about being yourself. It is not some I-need-to-be-seen-as ideal, title or role you try to live up to, but about being your true self. Being authentic and unique. Now this is tricky, since many of you might get offended here: “What do you mean by being yourself? I am always 100% myself!“. I doubt that.

If you practice self-awareness and dig deeper than the everyday ‘you’ that functions on an autopilot, you’ll encounter that there is so much more to it. Our society just lays such expectations on us that one easily gets used to suppressing the parts that are generally interpreted as less desirable. Hence, by being yourself I mean accepting and expressing the whole wide range of human emotions from shame and fear to love and joy – daring to show vulnerability.

If it still sounds easy, just think about it. Think how often you dare to get in touch with your authentic feelings in contexts like work. When was the last time you shared your biggest fears or dreams with your colleagues? Do you put on a “professional me” mask in a job interview, or worse – every day at work? Have you ever cried or laughed a full rolling-on-the-floor laugh in public and if so, did you feel ashamed afterwards?

In other words, being a role model is about wholeness. Margot Wallström referred to wholeness by saying that a person can’t be whole unless they experience love. Love in a sense that you are allowed and encouraged to be yourself with all the quirks, moods and interests that you have. This is where organizations often fail. They fail at creating truly inclusive cultures where masculine and feminine forces are in balance, and where employees can feel safe enough to bring their whole selves to work.

When Robyn, Melinda and Margot were asked what was the single biggest influencer on their paths of becoming role models, two out of three answered sensitive dads. Sensitive dads who encouraged them to be themselves and explore their competences within whichever area they felt the calling for. The way I see it, sensitive male role models are crucial not only for women to feel empowered and more included, but also for so many men out there who feel they are expected to fit into the box of mostly masculine treats.

The good thing with role models is that they inspire others to become a little bit more like them. I wish to see more role models who dare to be sensitive and true to themselves. That is also why I will do everything in my power to make others feel safe around me – so that they don’t feel the need of wearing any masks.