Teknologia-alalla työskentely ruotsiksi

Teknologia-alalla työskentely ruotsiksi

(Alkuperäinen teksti julkaistu englanniksi täällä)

Kuvittele työskenteleväsi teknologia-alalla käyttäen vain kolmatta kieltäsi. Ei siis äidinkieltäsi tai sitä, jonka hallitset seuraavaksi parhaiten, vaan mikä ikinä tulee niiden jälkeen.

Tervetuloa päivittäiseen elämääni!

Ruotsin kieli on kolmas kieleni. Kun aloitin nykyisessä duunissani syyskuussa 2018, kyseessä oli paitsi mulle ennestään tuntematon yritys, myös uusi rooli ja uusi toimiala. Olin aivan ummikko Tukholman teknologiapiireissä, enkä ollut koskaan käyttänyt ruotsia päivittäisenä asiointikielenä. Ja siellä minä yhtäkkiä työskentelin viisi päivää viikossa IT-alan konsulttifirmassa, jossa puhuttiin vain ruotsia.

Se oli tietysti paljon vaikeampaa kuin olin kuvitellut. Vieras kieli oli ylimääräinen kerros kaikkien niiden lukuisten uusien asioiden päälle, jotka yritin omaksua. Oikeastaan se oli filtteri minun ja kaikkien muiden uusien asioiden välillä sitä ei sisäistä oikein mitään asiaa kunnolla, ei kieltä eikä itse asiasisältöä.

“Sähän puhut niin hyvin ruotsia, ei sulla ole mitään hätää!”, saan kuulla kollegoilta joka kerta, kun ilmaisen turhautumiseni. Tiedän, että ihmiset tarkoittavat sillä pelkkää hyvää ja kiitänkin kovasti kannustuksesta. Mutta katsokaas, kun tässä ei ole kyse teistä: sillä ei ole väliä, kuinka hyvin puhun muiden mielestä. Tässä on kyse minusta ja niistä tunteista, joita vieraalla kielellä työskenteleminen herättää.

Se järjetön tunne, että epäonnistut noin 100 kertaa päivässä, kun takeltelet sanoissa tai päässä lyö pelkkää tyhjää, kun pitäisi vastata yksinkertaiseenkin kysymykesen. Kun et pysty ilmaisemaan mielipiteitäsi tai ajatuksiasi, vaikka olisit tavallisesti intohimoinenkin aiheen suhteen. Kun et jaksa edes yrittää osallistua mielenkiintoiseen keskusteluun, koska et löydä oikeita sanoja, ja kun vihdoinkin löydät, on keskustelu jo siirtynyt toiseen aiheeseen. Kaikki tämä nakertaa ihmistä sisältä.

Päivän päätteeksi on aivan maanrakoon nuijittu olo, vaikket olisi edes tehnyt mitään ihmeellistä.

Epäonnistunut fiilis ei näet edellytä mitään isoa epäonnistumista, esim. tärkeää presistä tai tapaamista. Ne on ne sata pientä asiaa ja väärinymmärrystä päivässä, joista itsetunto ottaa pikkuhiljaa osumaa ja kasaantuu illalla isoksi keoksi. Se, kun et ymmärrä jumppaohjaajan ohjeita ja vilkuilet mitä muut tekee, tai kun et ymmärrä kaupan kassan kysyvän kanta-asiakkuudesta, tai kun et hiffaa työkaverin juuri kysyneen sua lounasseuraksi.

Älkää ymmärtäkö väärin! Mä rakastan työskennellä ruotsiksi ja sitä, että kehityn kielessä paremmaksi joka päivä. Se on valinta ja tietoinen päätös, jonka olen tehnyt hyväksyttyäni työtarjouksen.

Ja kuitenkin, sellaiselle, joka on tottunut olemaan hyvä verbaalisessa ilmaisussa, on yllättävän vaikeaa aloittaa läheltä nollaa. Se käy itsetunnon ja ylpeyden päälle. Yhtäkkiä sanoilla leikkimisen maaginen työkalu ei olekaan enää vahvuus, vaan taakka. Se tekee minusta hitaamman ajattelijan, epävarmemman ilmaisijan, vähemmän hauskan (tai ehkä tahattomasti hauskan?), ja ennen kaikkea saa minut tuntemaan oloni epäpäteväksi työssäni.

Mutta! Jokaisessa tarinassa on aina mutta.

Meidän firman kulttuuri ja työkaverit ovat olleet uskomattoman hedelmällistä maata minulle haastaa itseäni tässä asiassa. Olen saanut rakkautta ja tukea silloin, kun sitä tarvitsen, mutten kuitenkaan mitään erityiskohtelua. Olen saanut saanut keskittyä itseeni ja tsemppaamaan omien vaikeuksieni kanssa turvallisessa ympäristössä.

Viime syksynä jouduin niin kauas oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, että ajoittain tunsin oloni eksyneemmäksi ja epävarmemmaksi kuin koskaan. Osallistuin esimerkiksi kahden ekan työviikon jälkeen duunissa autenttisen johtajuuden kurssille, jossa minun tuli puhua syvimmistä peloistani, tunteistani ja unelmistani ruotsiksi ihmisten kanssa, jotka olin tuntenut noh, sen kaksi viikkoa. Se oli tunteikas ja raskas päivä kenelle tahansa, mutta väitän että erityisesti minulle, joka yritin tunnistaa ja jäsentää tunteitani sanoilla, joita en yksinkertaisesti tiennyt. Sitä turhautumisen määrää, kun tiedät olevasi paraskin keittiöpsykologi, mutta et saa oikein mitään järkevää sanottua. Ja sitä seuraa välitön “nyt ne pitää mua ihan vähä-älyisenä” -reaktio. Yritin myös antaa syväluotaavaa palautetta 17:lle uudelle kollegalle ja koittaa keksiä jokaiselle muutakin sanottavaa, kuin että “vaikutat tosi kivalta”.

Tällaisissa tilanteissa sitä toivoisi olleensa edes vähän skarpimpi ruotsin sanakokeissa!

Huolimatta siitä ajoittain melko äärimmäisestäkin epämukavuuden tunteesta, olen aina tuntenut olevan turvallisen sallivassa ympäristössä työpaikallani ja kokenut voivani etsiä rajojani sinä epätäydellisenä, kielipuolena maahanmuuttaja-Loviisana, joka olen.

Siitä tässä kaikessa on oikeasti kyse.

Sen varmistamisesta, että jokainen työyhteisön jäsen kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisena, kuin he ovat. Sen varmistamisesta, että tässä ei ole kyse sinusta — että sinä et aseta vaikeuksia toisten tielle olemalla ymmärtämätön ja hankala, vaan luot edellytykset sille, että toiset voivat taistella omia taisteluitaan.

Ja kas! Jos hyvin käy, huomaat, että työntekijäsi ovat sitoutuneita ja valmiita haastamaan itseään, epäonnistumaan ja yrittämään uudestaan. Because they know you’ve got them covered.

Tampereen parhaita: Rauhaniemen kansankylpylä

IMG_2803IMG_2779-3

Mun ultimaattinen lemppariaktiviteetti Tampereella on saunoa ja uida Rauhaniemen kansankylpylässä – säällä kuin säällä. Tänään satoi kaatamalla vettä ja ukkosti, ja joku varoitteli menemästä veteen salamavaaran takia. Otin typerän riskin ja menin silti.

Sateella uimisessa vaan on jotain erityistä magiaa.

Parhaimmillaan Rauhaniemi on kuitenkin talvisin avantouinnin merkeissä! Silloin sauna ja sen yhteishenki pääsee mielestäni oikeuksiinsa. Siellä sitä istutaan hikiset kyljet kiinni toisissa saunahatut päässä ja jutustellaan kasuaalisti niitä näitä, mikä on harvinaista suomalaiselle kansanluonteelle ja juuri siksi niin sympaattista.

Vaikka Tukholmassa olenkin pari kertaa käynyt Hellasgårdenin avantosaunalla, ei se vedä lähellekään vertoja tälle Tampereen helmelle. Päinvastoin, siellä on tullut vastaan ihan ihme mautonta nakuilua! Helsingissä sen sijaan (tai oikeastaan Vantaaalla) sijaitsee Kuusijärven avantosauna, jossa päästään jo pikkasen lähemmäs tätä Rauhaniemen elämystä.

Lämpimimmät kansankylpylän saunamuistot mulla taitaa olla uudenvuoden aatolta. Ollaan ystäväni kanssa käyty jo kahtena (2!) vuotena peräkkäin nauttimassa avantosaunasta vuoden vikana päivänä. Tästä perinteestä täytyy pitää kiinni!

Työkevät Tukholman tech-pöhinöissä

AfterlightImage

Tuntuuhan se nyt hyvältä. Olla ihan oikealla kesälomalla, elämäni ensimmäisellä palkallisella sellaisella!

Puurtaessani graduani keväällä 2018 en ehtinyt juurikaan uhraamaan ajatuksia tulevaisuuden työkuvioille. Minulla oli hauska kesätyö radiolla plakkarissa ja ajattelin, että paneudun työnhakuun oikein suurella pieteetillä vasta sitten elokuussa. En ollut edes ajatellut kummasta maasta toivoisin niitä töitä löytyvän, koska olin, noh, melko poikki.

Suomen ja ruotsin kielen taitoisella korkeasti koulutetulla on mielestäni hyvät työnäkymät Tukholmassa, ja sen huomasin esim. LinkedInin kautta tulleiden rekryviestien myötä. Etenkin äärimmäisen kilpailluilla aloilla, kuten teknologia-alalla, rekrytoijat aktivoituvat tammikuussa sen kevään valmistuvien opiskelijoiden osalta. Tietenkään en ole yhtä haluttu talent kuin kymmeniä yhteydenottoja viikossa saavat koodarit, mutta pari varteenotettavaa viestiä sain kuitenkin.

Oli siis helppoa olla luottavainen tulevaisuuden suhteen. Olen oikeastaan aina ollut itsevarma työllistymisen suhteen, vaikken toki kaikkia haluamiani töitä ole saanutkaan. Vanhempieni sukupolven varovaisuus “Ota nyt se duuni minkä satut saamaan” on kaltaiselleni milleniaalille hyvin vierasta, ja itselleni tärkeää oli löytää ensimmäinen työpaikka, joka tuntuu oikealta ja jossa arvot ja työehdot ovat kohdillaan.

Kuten olen maininnut, olen ennen kaikkea opportunisti. Päämääräni voi olla kirkas, mutta jätän usein avoimeksi ja kohtalon päätettäväksi sen, mitä reittejä unelmaani kohti kuljen.

Toukokuussa pahimman gradustressin keskellä tapasin siis sattumalta nykyisen työnantajani ensimmäisen kerran, ja alun varovaisuuden jälkeen olin aivan haltioissani näistä ihmisistä ja yhteisestä visiosta. Vaikken koskaan edes villeimmissä kuvitelmissani ollut ajatellut päätyväni osakkaaksi startup IT-konsulttifirmaan, alkoi se yhtäkkiä tuntua oikealta siirrolta. Siis vaikken tiennyt alasta juuri mitään!

Nyt takana on 10 vauhdikasta kuukautta nykyisessä työpaikassani. Siinä ajassa olen oppinut valtavasti paitsi IT-alasta ja myynnistä, ennen kaikkea itsestäni, johtamisesta, rekrytoinnista, vahvasta yrityskulttuurista ja siitä, miten inspiroivaa on olla suurella sydämellä tekevien ihmisten ympäröimä. Kun joskus tulee ajankohtaiseksi vaihtaa duunia, voin kertoa, että olen aivan pilalle hemmoteltu.

Paras uravinkkini onkin tämä: ympäröi itsesi intohimoisilla ihmisillä, joilla on sydän oikeassa paikassa. Saattaa kuulostaa epämääräiseltä, mutta itselleni juuri  tällä on ollut eniten väliä. Se on vaikuttanut ihan kaikkeen.

Kasvu ja kehittyminen ei tietenkään koskaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan raakaa työtä. Tämä on ollut omalla tavallaan myös elämäni rankin kevät — eikä vähiten juuri ruotsin kielen takia, josta kerron tarkemmin tässä postauksessa (englanniksi).

Huh! Seuraavaksi aion vetäistä kunnolla henkeä ja nauttia ihan vaan olemisesta. Ehkä vähän myös iltarasteista ja Rauhaniemen kansankylpylästä. Ja siitä Tukholman saaristosta.