Teknologia-alalla työskentely ruotsiksi

(Alkuperäinen teksti julkaistu englanniksi täällä)

Kuvittele työskenteleväsi teknologia-alalla käyttäen vain kolmatta kieltäsi. Ei siis äidinkieltäsi tai sitä, jonka hallitset seuraavaksi parhaiten, vaan mikä ikinä tulee niiden jälkeen.

Tervetuloa päivittäiseen elämääni!

Ruotsin kieli on kolmas kieleni. Kun aloitin nykyisessä duunissani syyskuussa 2018, kyseessä oli paitsi mulle ennestään tuntematon yritys, myös uusi rooli ja uusi toimiala. Olin aivan ummikko Tukholman teknologiapiireissä, enkä ollut koskaan käyttänyt ruotsia päivittäisenä asiointikielenä. Ja siellä minä yhtäkkiä työskentelin viisi päivää viikossa IT-alan konsulttifirmassa, jossa puhuttiin vain ruotsia.

Se oli tietysti paljon vaikeampaa kuin olin kuvitellut. Vieras kieli oli ylimääräinen kerros kaikkien niiden lukuisten uusien asioiden päälle, jotka yritin omaksua. Oikeastaan se oli filtteri minun ja kaikkien muiden uusien asioiden välillä sitä ei sisäistä oikein mitään asiaa kunnolla, ei kieltä eikä itse asiasisältöä.

“Sähän puhut niin hyvin ruotsia, ei sulla ole mitään hätää!”, saan kuulla kollegoilta joka kerta, kun ilmaisen turhautumiseni. Tiedän, että ihmiset tarkoittavat sillä pelkkää hyvää ja kiitänkin kovasti kannustuksesta. Mutta katsokaas, kun tässä ei ole kyse teistä: sillä ei ole väliä, kuinka hyvin puhun muiden mielestä. Tässä on kyse minusta ja niistä tunteista, joita vieraalla kielellä työskenteleminen herättää.

Se järjetön tunne, että epäonnistut noin 100 kertaa päivässä, kun takeltelet sanoissa tai päässä lyö pelkkää tyhjää, kun pitäisi vastata yksinkertaiseenkin kysymykesen. Kun et pysty ilmaisemaan mielipiteitäsi tai ajatuksiasi, vaikka olisit tavallisesti intohimoinenkin aiheen suhteen. Kun et jaksa edes yrittää osallistua mielenkiintoiseen keskusteluun, koska et löydä oikeita sanoja, ja kun vihdoinkin löydät, on keskustelu jo siirtynyt toiseen aiheeseen. Kaikki tämä nakertaa ihmistä sisältä.

Päivän päätteeksi on aivan maanrakoon nuijittu olo, vaikket olisi edes tehnyt mitään ihmeellistä.

Epäonnistunut fiilis ei näet edellytä mitään isoa epäonnistumista, esim. tärkeää presistä tai tapaamista. Ne on ne sata pientä asiaa ja väärinymmärrystä päivässä, joista itsetunto ottaa pikkuhiljaa osumaa ja kasaantuu illalla isoksi keoksi. Se, kun et ymmärrä jumppaohjaajan ohjeita ja vilkuilet mitä muut tekee, tai kun et ymmärrä kaupan kassan kysyvän kanta-asiakkuudesta, tai kun et hiffaa työkaverin juuri kysyneen sua lounasseuraksi.

Älkää ymmärtäkö väärin! Mä rakastan työskennellä ruotsiksi ja sitä, että kehityn kielessä paremmaksi joka päivä. Se on valinta ja tietoinen päätös, jonka olen tehnyt hyväksyttyäni työtarjouksen.

Ja kuitenkin, sellaiselle, joka on tottunut olemaan hyvä verbaalisessa ilmaisussa, on yllättävän vaikeaa aloittaa läheltä nollaa. Se käy itsetunnon ja ylpeyden päälle. Yhtäkkiä sanoilla leikkimisen maaginen työkalu ei olekaan enää vahvuus, vaan taakka. Se tekee minusta hitaamman ajattelijan, epävarmemman ilmaisijan, vähemmän hauskan (tai ehkä tahattomasti hauskan?), ja ennen kaikkea saa minut tuntemaan oloni epäpäteväksi työssäni.

Mutta! Jokaisessa tarinassa on aina mutta.

Meidän firman kulttuuri ja työkaverit ovat olleet uskomattoman hedelmällistä maata minulle haastaa itseäni tässä asiassa. Olen saanut rakkautta ja tukea silloin, kun sitä tarvitsen, mutten kuitenkaan mitään erityiskohtelua. Olen saanut saanut keskittyä itseeni ja tsemppaamaan omien vaikeuksieni kanssa turvallisessa ympäristössä.

Viime syksynä jouduin niin kauas oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, että ajoittain tunsin oloni eksyneemmäksi ja epävarmemmaksi kuin koskaan. Osallistuin esimerkiksi kahden ekan työviikon jälkeen duunissa autenttisen johtajuuden kurssille, jossa minun tuli puhua syvimmistä peloistani, tunteistani ja unelmistani ruotsiksi ihmisten kanssa, jotka olin tuntenut noh, sen kaksi viikkoa. Se oli tunteikas ja raskas päivä kenelle tahansa, mutta väitän että erityisesti minulle, joka yritin tunnistaa ja jäsentää tunteitani sanoilla, joita en yksinkertaisesti tiennyt. Sitä turhautumisen määrää, kun tiedät olevasi paraskin keittiöpsykologi, mutta et saa oikein mitään järkevää sanottua. Ja sitä seuraa välitön “nyt ne pitää mua ihan vähä-älyisenä” -reaktio. Yritin myös antaa syväluotaavaa palautetta 17:lle uudelle kollegalle ja koittaa keksiä jokaiselle muutakin sanottavaa, kuin että “vaikutat tosi kivalta”.

Tällaisissa tilanteissa sitä toivoisi olleensa edes vähän skarpimpi ruotsin sanakokeissa!

Huolimatta siitä ajoittain melko äärimmäisestäkin epämukavuuden tunteesta, olen aina tuntenut olevan turvallisen sallivassa ympäristössä työpaikallani ja kokenut voivani etsiä rajojani sinä epätäydellisenä, kielipuolena maahanmuuttaja-Loviisana, joka olen.

Siitä tässä kaikessa on oikeasti kyse.

Sen varmistamisesta, että jokainen työyhteisön jäsen kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisena, kuin he ovat. Sen varmistamisesta, että tässä ei ole kyse sinusta — että sinä et aseta vaikeuksia toisten tielle olemalla ymmärtämätön ja hankala, vaan luot edellytykset sille, että toiset voivat taistella omia taisteluitaan.

Ja kas! Jos hyvin käy, huomaat, että työntekijäsi ovat sitoutuneita ja valmiita haastamaan itseään, epäonnistumaan ja yrittämään uudestaan. Because they know you’ve got them covered.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s