Etsitään haavoittuvia roolimalleja

wanted.jpg

(Alunperin kirjoitin tämän tekstin englanniksi, ja osa käsitteistä vähän kärsii suomennoksessa. Alkuperäinen teksti löytyy täältä!)

Meillä puhutaan töissä paljon roolimalleista, koska visiomme on olla sellaisia IT-Tukholmassa. Ajattelen tätä käsitettä siis usein ja sitä, mitä se minulle edes merkitsee.

En ole koskaan kokenut palavaa ihailua ketään tiettyä ihmistä kohtaan. En ollut teininäkään se intohimoisin fanittaja, vaikka okei, kyllä minäkin keräilin spaissari-kortteja ja kuolasin Jesse McCartneyn musavideoita (really though?). Kuitenkin ahdistun välittömästi, kun kysytään “Kenen kanssa illastaisit mieluiten, jos saisit valita ihan kenet tahansa tässä maailmassa?“. En voi mitenkään valita vain yhtä! Tällä planeetalla on ihan liian monta siistiä ihmistä, joilta voisin oppia.

Minun roolimallini ovat pikemminkin niitä, joita tapaan arjessa ja arkisissa tilanteissa: Pressbyrånin myyjä, kollegat, perhe, ystävät, jumppaohjaaja, satunnaiset tuttavuudet. Ihailen melkein jokaista tuntemaani henkilöä jossakin asiassa. Siinä, miten he kohtelevat muita ihmisiä, kuinka kauniisti he puhuvat puolisoilleen, väläyttävät hymyn tuntemattomille, saavat toiset tuntemaan olonsa mukavaksi tai aidosti nauttivat salilla käymisestä aamuseitsemältä. Yritän jatkuvasti “varastaa” näitä toisissa arvostamiani piirteitä itselleni.

Viime syksynä kuuntelin Tukholman kulttuuritalolla kolmen usein roolimallina nähtävän naisen paneelikeskustelua naisten voimaannuttamisesta. Artisti Robyn, Melinda Gates sekä Margot Wallström keskustelivat siitä, mistä “roolimalliudessa” on kyse ja mitkä voimat ovat vaikuttaneet heidän tiellään sellaiseksi tulemiseen. Jos unohdetaan sukupuoliroolit hetkeksi, keskustelu kirkasti ajatuksiani siitä, minkälaisia ihmisiä ihailen ja haluaisin nähdä enemmän niin arjen sankareissa kuin yhteiskunnallisissa vaikuttajissakin.

Robynin mukaan roolimalliudessa on ensisijaisesti kyse siitä, että on oma itsensä. Se ei ole mikään ideaali, titteli tai rooli, johon yrität yltää tai jatkuvasti pyrkiä. Esittää jotain. Siinä on kyse todellisesta sinusta, sen hyväksymisestä ja näyttämisestä kaikkineensa.

Nyt joku siellä miettii, että kuulostaapa liibalaabalta. Että minähän olen minä, miten voisin ollakaan mitään muuta. Väitän kuitenkin, että jos harjoittelee tulemaan tietoisemmaksi itsestään ja kyseenalaistaa omaa käyttäytymistään ohjaavia motiiveita, saattaa havahtua siihen, että se ‘minä’ onkin osin hautautunut yhteiskunnan ja ulkopuolisten odotusten alle. Yhteiskunnan vähemmän suotuisana tulkitsemat ominaisuudet tiedostamatta tukahdutetaan, kun yritetään elää niin, että tulisi mahdollisimman hyväksytyksi, nähdyksi ja rakastetuksi.

Olemalla oma itsensä Robyn siis tarkoitti sen kaiken löytämistä ja näyttämistä, mitä jokainen ihminen sisimmässään on. Tunneskaala häpeästä ja pelosta rakkauteen, iloon, suruun ja riittämättömyyteen. Uskaltaa näyttää olevansa haavoittuvainen ihminen.

Jos kuulostaa vieläkin helpolta, pysähdy hetkeksi miettimään sitä, miten hyvin tunnistat ja tiedostat tunteesi kontekstissa kuten työpaikka. Saat uuden kollegan, joka on sinua etevämpi. Koet olosi vähän uhatuksi. Alatko sata lasissa vaistomaisesti kilpailla uutta työkaveria vastaan, vai myönnätkö itsellesi pelkosi riittämättömyydestä? Laitatko itsevarman “työ-minä” maskin päälle työhaastattelussa, tai kenties joka päivä töihin? Oletko koskaan itkenyt tai nauranut kippurassa töissä ja jos kyllä, hävettikö jälkikäteen?

Autenttisen minänsä hyväksyminen edellyttää nöyryyttä.

Roolimalliudessa on myös kyse kokonaisuudesta (wholeness), siitä, että on täysi, eheä. Margot Wallström viittasi tähän sanoessaan, ettei ihminen voi olla eheä ellei hän koe rakkautta. Sellaista rakkautta, jossa sinun sallitaan ja sinua rohkaistaan olemaan oma itsesi kaikkine ominaisuuksinesi ja mielenkiinnonkohteinesi. Tässä kohtaa yritykset muuten usein epäonnistuvat! Ne epäonnistuvat luomaan yrityskulttuureita, jossa feminiiniset ja maskuliiniset voimat ovat tasapainossa. Kulttuureita, joissa työntekijät kokevat olonsa turvalliseksi ja hyväksytyiksi uskaltaakseen tuoda todellisen, kokonaisen minänsä töihin. Liian monessa työpaikassa yritetään olla jotain, miellyttää yhtä, pelätä toista ja syrjiä kolmatta.

Kun Robyn, Melinda ja Margot saivat kysymyksen siitä, mikä yksittäinen iso asia vaikutti heidän kasvuunsa roolimalleiksi, merkittävimmäksi tekijäksi nousi herkät isät (sensitive dads). Isät, jotka rohkaisivat heitä olemaan juuri sellaisia kuin he ovat ja etsimään kutsumustaan mihin ikinä he tunsivatkaan vetoa, oli se sitten luonnontieteet, musiikki tai politiikka. Haluaisinkin lisätä, että herkät isät ovat tärkeitä roolimalleja paitsi naisten voimaannuttamiseksi, myös etenkin niin monille miehille, jotka yrittävät mahtua enimmäkseen maskuliinisista piirteistä rakennettuihin lokeroihin.

Hieno puoli roolimalleissahan on se, että he inspiroivat muita tulemaan edes vähän kaltaisekseen. Itse toivon näkeväni tulevaisuudessakin roolimalleja, jotka uskaltavat olla herkkiä, haavoittuvaisia ja rehellisiä itselleen.

Juuri tästä syystä yritän myös itse tehdä kaikkeni sen eteen, ettei kenenkään tarvitsisi yrittää olla jotakin muuta kuin mitä he ovat seurassani.

Peace out. ❤