Ja elämä on päivästä päivään

Tällä viikolla oma elämäni Jälkeen Koronan saavutti jonkinlaisen käännepisteen. Ensimmäisten viikkojen “uutuudenviehätys” etätyöstä karisi viimeistään nyt, ja mielialani on välillä tehnyt dramaattisia sukelluksia.

Olen edelleen sangen tyytyväinen siihen, että saa ihan luvan kanssa viettää niin paljon aikaa kotona kuin haluaa. En koe mitään tarvetta päästä osallistumaan massatapahtumiin tai edes kaveriporukan illallisille. Luulen, että olen jo pitkään ollut aika väsynyt kaikkeen siihen hälyyn mitä tässä maailmassa ja omassa arjessa on. (Se on sitten aihe erikseen…)

Pääsiäisen jälkeen viikkoni alkoi kuitenkin sillä, että välillä itkin ja välillä nauroin tilanteen toivottomuutta.

Etätöiden alkaessa en todella tajunnut, miten riippuvainen olen roolissani sosiaalisesta kanssakäymisestä — monellakin tapaa. On jo itsessään raskasta, kun ei voi tavata asiakkaita tai luoda kovin mielekkäitä ihmissuhteita videopuhelun välityksellä, joka käytännössä on työni. Pahinta on kuitenkin työkavereiden ja siten myös tuen puuttuminen.

Yhtäkkiä tajusin, että tarvitsen enemmän apua. Tarvitsen tukea ja spontaania brainstormaus-apua kokeakseni, että olen oikeilla raiteilla. Fomo ei ole suinkaan kadonnut, vain muuttanut muotoaan: mitäköhän työkaverit tekevät juuri nyt? Mitä jos he ovat oivaltaneet jotakin, mitä minä en?

Päivittäisen sosiaalisen kanssakäymisen puuttuessa roolini tuntuu niin kovin tyhjältä ja epävarmuuteni nostaa päätään. Pahin pelkoni on, ettei työpanokseni tuo yrityksellemme tarpeeksi arvoa näinä hankalina aikoina. Työkaverini pohti, että jokainen voi jälkikäteen kysyä itseltään, yrittikö tässä tilanteessa kaikkensa. Pelottava ajatus, koska tuntuu, että aina voisi tehdä enemmän.

Hiffaan kyllä, että firman tulevaisuus lepää kollektiivisilla harteilla — ei pelkästään minun.

Olo on silti epävarma, kuten varmasti koko maailmalla juuri nyt. Itse olen onnekkaassa asemassa siinä mielessä, ettei tarvitse pelätä työpaikan puolesta, mutta näin suurta epävarmuuden tunnetta omasta riittämättömyydestä en ole koskaan aiemmin kokenut.

Summa summarum, tämä kaikki johti näin illalla todella kummalliseen Suomi-nostalgia -tilaan. Kuuntelen Spotifyn Suomi_klassikot -listalta kaikkea Leevi and the Leavingsistä Popedaan, Eppu Normaaliin ja erittäin kyseenalaisiin lastenlauluihin (really though?).

Juuri pärähti soimaan Olen suomalainen, joten lopetan tämän postauksen tähän. Hahah, on kai tälläkin pilvellä hopeareunuksensa.

❤ Loviisa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s