Vietin viime viikonlopun sukulaiseni luona Tukholman saaristossa. On se vaan niin ainutlaatuinen paikka! Olkoonkin, että saaristokäsitykseni perustuu enimmäkseen leffojen tai Solsidanin romantisoituun, auringon ja aaltojen haalistamaan kuvaan.
Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että elämä saaristossa maistuu suolalta, merituulelta ja Helly Hansenin purjehdustakeilta. Ja juuri siksi sen täytyy olla niin hyvää.
Tukholman saaristo on siitäkin ihmeellinen, että saaria on paljon (30 000!) ja kaupunki levittäytyy osin niiden päälle. On aivan normaalia, että tukholmalaisen työmatkaan sisältyy merimatka. Saariston uranaiset loihtivat aamuisin autolautoilla päivän meikin ja kutsuvat sitä seitsemän minuutin meikiksi – juuri niin kauan voi lauttamatka saarten välillä kestää.
Vaikka omat hermoni eivät kestäisi tällaista työmatkailua, larppaan saaristoelämää mielelläni lyhyissä erissä. Viime kesänä sain maistaa sitä purjeveneen kannelta ja voi pojat, se jos mikä oli ulkoilmaelämää parhaimmillaan!
Tulevalta kesältä odotan siis vähintäänkin kahden viikon purjehdusreissua, jossa aion kiskoa purjeita kunnes kämmeneni kovettuvat.
