Saa vain olla

AfterlightImage 67

Meillä oli töissä koko kevään kestävä autenttisen johtajuuden koulutus. Tammikuun starttipäivässä pohdimme edeltävää vuotta ja päätimme kukin tulevan vuoden 2020 teemasanan oman hyvinvointimme ollessa keskiössä. Toukokuun lopussa meillä oli jälleen yhteinen päätössessio koulutukselle.

Katsoimme ajassa taaksepäin tammikuussa kirjaamiimme tavoitteisiin. Minä olin kirjoittanut muistikirjaani balance 2020, jolla tarkoitin levon ja rehkimisen tasapainoa. Muistan olleeni tammikuussa kiireisen syksyn jäljiltä jo valmiiksi väsynyt ajatuksesta, että samanlainen kevät olisi tiedossa.

Näin puoli vuotta myöhemmin uskallan todeta, että löysin tasapainon. En silti mitenkään voi ottaa siitä kunniaa itselleni – on yksinomaan koronakevään ansiota, että olen downshiftannut radikaalisti. Tämä totuus on oikeastaan vähän surullinen, sillä ennemmin tai myöhemmin minun on opeteltava rauhoittamaan arkeani ihan omin avuin.

On harvinaisen ihanaa vain olla. Antaa päivien kulua, lukea, käydä koiran kanssa metsälenkeillä ja suunnitella uuden asunnon sisustusta. Ensimmäistä kertaa elämässäni mietin oikeasti, minkälaisia huonekaluja haluan. Odotan itsekin suurella mielenkiinnolla, minkälaisen kodin itselleni rakennan, olen näet melko kaikkiruokainen sisustaja…

Juuri nyt on täydellisen laiska ja hyvä olo.

OMA ASUNTO

Skärmavbild 2020-06-24 kl. 09.20.32

Isoja uutisia: ostin ensimmäisen oman asuntoni! (!!!)

Tuntuu hullulta. Ennen kaikkea siksi, että en tiennyt kykeneväni sitoutumaan johonkin näinkin pysyvään. Kai se on merkki aikuistumisesta, kun 40:n vuoden asuntolaina ei juurikaan hirvitä?

Oikeastaan koko asuntokaupat oli vähän koominen juttu, ja samalla niin täydellinen matka itseeni ja elämänfilosofiani ytimeen.

Ensinnäkin koko asuntorulianssi on esimerkki siitä, miten stressittömästi pystyn luottamaan tuntemattomaan. Selailin myytäviä asuntoja puolihuolimattomasti pitkin kevättä, mutta en vielä kesäkuun alussakaan ollut vaivautunut yhteenkään asuntonäyttöön, vaikka elokuussa päättyvä vuokrasopimus läheni. Sinänsä näytöissä käyminen olisi varmasti auttanut paremmin hahmottamaan omia vaatimuksia, mutta toisaalta järkeilen, että ei se näyttöjen lukumäärä itsessään takaa sen parempaa kämppää.

Toisekseen ymmärsin näin jälkikäteen, miten vahva intuitio minulla on, jos vain uskallan kuunnella sitä. Kun sitten vihdoin päätin mennä asuntonäyttöön, oli asunto sellainen, josta minulla oli jo kuvien perusteella vahva tunne. Näytössä tunne vain vahvistui, ja huomasin olevani jollain selittämättömällä tavalla hyvin kiintynyt kämppään. En kuitenkaan luottanut vaistooni sokeasti, vaan tein taustatyön niin perusteellisesti kuin vain suinkin osasin. Kävin myös vertailun vuoksi katsomassa paria muutakin asuntoa tarjouskilvan aikana.

Itse tarjouskilpa oli elämäni stressaavin kokemus. Ahdistavan nopeita päätöksiä, jollaisista en todellakaan ole tunnettu. Kuitenkin juuri niissä hetkissä intuitioni otti johdon, kun aikaa ei ollut muullekaan. Neljä päivää näytön jälkeen nimeni oli paperissa.

Luulen, että juuri intuitioon luottaminen on se, minkä takia tämän asunnon ostaminen tuntuu nyt ja toivottavasti vielä pitkään erityisen hyvältä. Pelkällä järjellä tehdyt ostokset nimittäin harvoin ilahduttavat pitkään, varsinkaan, kun on kyse omasta kodista.

En malta odottaa muuttoa!

Vacay, is it you?

vacay

Seitsemän viikon kesäloma. Sellaista en ole kokenut sitten yläasteen, mutta valinta palkattoman vapaan ja heinäkuisen hiljaisen toimiston välillä oli helppo. Valitsin vapaan!

Työkaveri tuskaili, miten käyttäisi ruhtinaallisen kesälomansa parhaiten hyödyksi. Viikko siellä, toinen täällä, kolmas tuolla. Itse en kokenut minkäänlaista tarvetta suunnitella lomaani etukäteen heinäkuun lopulla häämöttävää purjehdusreissua lukuunottamatta. Olen tähän asennoitumiseeni hyvin tyytyväinen – seitsemän viikkoa saa ikään kuin vain tapahtua.

Haluan kyllä tehdä asioita. Toisaalta haluan myös, että loma-aktiviteettini kumpuavat jostain syvältä, spontaanista tarpeesta. Kuten juhannusviikonlopun mini-roadtrip! Saatuamme auton lainaan koin yhtäkkiä valtavaa tarvetta ajaa kuumaa maantietä, kuunnella Suomi- ja Ruotsi-klassikoita rätisevästä radiosta, pysähtyä uimarannalla pulahtamassa ja jatkaa siitä huoltoasemalle syömään jätskiä.

Koskaan aiemmin en ole marssinut hotelliin ilman varausta, mutta niin sitä vaan kuulkaa on edelleen meitä spontaanejakin matkailijoita ajateltu. Hotell Havsbadetin viimeinen huone oli ikkunaton, mutta sehän ei meitä haitannut. Kuka muka hengailee hotellihuoneessa, jos voi nauttia spasta? Oikeastaan en ole aikoihin nukkunut niin hyvin kuin tuossa pimeässä viileässä luolassa keskellä kesähelteitä.

Olkaa kesä iisisti, älkää stressatko suunnitelmista. Kyllä ne sieltä tulee, kun on aika.

Tukholma vesistöiltä käsin

136C87D4-74A1-4544-9C26-41267D08EFD7

Kajakkien vuokraaminen Långholmenilla kuuluu jokaisen tukholmalaisen tai turistin kesän must do -aktiviteetteihin. Muutama vuosi sitten Hollywood-tähti Jennifer Garnerkin halusi nähdä kaupungin vesiltä käsin, ja se seikkailuhan pääsi ihan otsikoihin asti.

Viime kesänä en ehtinyt kertaakaan kajakilla vesille, vaikka mielestäni se on aivan täydellinen aktiviteetti työpäivän jälkeen. Siinä on vähän sellaista raikkaampaa – mutta silti kaupunkilaista! – erähenkeä, ettei aina tarvitsisi notkua terasseilla. Syntymäpäivälleni olin toivonut meidän melovan klassisen kahdeksikon Långholmenin ja Reimersholmen ympäri, saman kahdeksikon siis, jolla Garnerkin eksyi.

Helle oli houkutellut vesille muutaman muunkin, mutta yritin nauttia auringon porotusta viilentävästä tuulenvireestä samalla, kun väistelin kanssasoutajia.

Koronakevään jäljet – kuulumisia länsinaapurista

Suomalaiset maailmalla -sivusto pyysi minua kirjoittamaan koronakuulumisiani Ruotsista. Sivustolla pääsee melkoiselle mielikuvitusmatkalle ympäri maailmaa, kun lueskelee ulkomaailmalla asuvien suomalaisten tarinoita!

Ter­vei­siä Tuk­hol­mas­ta, Ruot­sin ko­ro­na­pe­säk­kees­tä.

Asun Eu­roo­pan pan­de­mia-syn­ti­pu­kin yti­mes­sä, jos­ta me­dias­sa jul­kais­tuis­sa ku­vis­sa ih­mi­set elä­vät elä­mään­sä iloi­si­na te­ras­seil­la ja ra­vin­to­lois­sa kuin mi­tään vi­rus­ta ei oli­si­kaan. Kont­ras­ti muun Eu­roo­pan ul­ko­na­liik­ku­mis­kiel­toi­hin on suu­ri. Ra­di­kaa­lien rajoitusten si­jaan Ruot­sin kan­san­ter­veys­vi­ra­no­mai­sen st­ra­te­gia on alus­ta as­ti ve­don­nut yk­si­lön va­pau­teen ja vas­tuu­seen, mi­kä si­nän­sä is­tuu hy­vin ruot­sa­lai­seen kansanluonteeseen. Ih­mis­ten an­ne­taan päät­tää it­se, mut­ta hei­dän toi­vo­taan päät­tä­vän oi­kein.

Sa­mal­la Spo­ti­fyn kal­tai­set suu­ry­ri­tyk­set näyt­tä­vät suun­taa ju­lis­taes­saan, et­tä toi­mis­tot py­sy­vät sul­jet­tui­na ja etä­töi­tä saa ha­lu­tes­saan teh­dä vuo­den lop­puun saak­ka. Tou­ko­kuun puo­li­vä­lis­sä Spo­ti­fyn, H&M:n ja Te­le2:n hen­ki­lös­töä mas­sa­tes­tat­tiin pi­lot­ti­hank­kees­sa yhteistyössä vas­ta-ai­ne­tes­tin ke­hit­tä­neen Wer­labs-star­tu­pin kans­sa. Hank­kees­sa kerätään da­taa Co­vid-19 -vi­ruk­ses­ta ja sen käyt­täy­ty­mi­ses­tä, mut­ta va­paaeh­toi­sen tes­tin hou­kut­ti­me­na on myös se, et­tä vi­ruk­sen jo sai­ras­ta­neet voi­si­vat pa­la­ta nor­maa­lei­hin arkirutiineihin.

Myös omal­la työ­pai­kal­la­ni kes­kus­tel­laan vas­ta-ai­ne­tes­tin mah­dol­li­suu­des­ta. Jos mahdollisuus tar­jou­tuu, tar­tun sii­hen – oli­si hel­pot­ta­vaa tie­tää, min­kä­lai­sia Suo­meen suun­tau­tu­via ke­sä­lo­ma­suun­ni­tel­mia voin teh­dä. En ole pan­de­mian ai­ka­na het­keä­kään epä­röi­nyt si­tä, et­ten­kö hä­tä­ta­pauk­ses­sa Suo­men kan­sa­lai­se­na pää­si­si maa­han ra­jo­jen sul­ke­mi­ses­ta huo­li­mat­ta, mut­ta ky­sy­mys on tie­tys­ti pi­kem­min­kin mo­raa­li­nen. Mis­sä vaiheessa lä­heis­ten kans­sa vie­te­tys­tä ajas­ta tu­lee ai­van vält­tä­mä­tön mat­ka?

Krii­siai­ka­na kau­ka­na ko­toa

Tein al­ku­vuo­des­ta kak­si mat­kaa Suo­meen, joi­den va­raa­mis­ta epä­röin hek­ti­sen ar­jen keskellä vä­lil­lä läh­tö­päi­vään­kin as­ti. Lä­heis­ten ta­paa­mi­nen pai­noi kui­ten­kin ai­na vaakakupissa mat­ka­vä­sy­mys­tä enem­män. Hel­mi­kui­sen vii­kon­lo­pun jäl­keen mie­tin uupuneena, et­tä tä­mä sai nyt ol­la vii­mei­nen Suo­mi-reis­su­ni het­keen.

En sil­ti oli­si toi­vo­nut, et­tä uni­ver­su­mi kuu­lee aja­tuk­se­ni.

Ko­ro­nak­rii­sin va­ka­vuu­den val­je­tes­sa mo­net ul­ko­suo­ma­lai­set al­koi­vat val­mis­tel­la äk­ki­läh­tö­jä pa­la­tak­seen Suo­meen. So­siaa­li­sen me­dian pe­rus­teel­la muu­ta­mat ys­tä­vä­ni tarttuivat tuu­mas­ta toi­meen, ja tun­sin pie­nen pis­tok­sen sy­dä­mes­sä­ni. Näin­kö hä­dän hetkellä Ruot­si ei enää ole­kaan hei­dän ko­tin­sa? On­ko se mi­nun ko­ti­ni? Pi­täi­si­kö minunkin läh­teä?

AfterlightImage 65 (1)

Oma elä­mä­ni oli kui­ten­kin liian vah­vas­ti ank­ku­roi­tu­nut Tuk­hol­maan. Tu­tun ar­jen vaihtaminen ti­la­päi­seen van­hem­pien nur­kis­sa not­ku­mi­seen ei tun­tu­nut hou­kut­te­le­val­ta tai edes ko­vin rea­lis­ti­sel­ta vaih­toeh­dol­ta. Krii­sin het­kel­lä tär­keim­mäl­tä tun­tui py­syä omis­sa ar­ki­ru­tii­neis­sa kiin­ni niin hy­vin kuin mah­dol­lis­ta. Sa­mal­la se tar­koit­ti kui­ten­kin rak­kais­ta ih­mi­sis­tä eroon jou­tu­mis­ta en­nal­ta mää­rit­te­le­mät­tö­mäk­si ajak­si.

Ko­ro­na on uu­si nor­maa­li

Etä­töi­tä ja ta­val­lis­ta run­saam­paa ko­toi­lua lu­kuu­not­ta­mat­ta elä­mä­ni on ol­lut ko­ko kevään lä­hes sa­man­lais­ta kuin en­nen­kin. So­siaa­lis­ten vel­voit­tei­den vä­hen­ty­mi­nen on rehellisesti sa­not­tu­na ol­lut myös hel­po­tus kal­tai­sel­le­ni kroo­ni­sel­le yli­book­kaa­jal­le. Kos­ka lä­hi­pii­ri­ni on tä­hän men­nes­sä sääs­ty­nyt pan­de­mian va­ka­vim­mil­ta seu­rauk­sil­ta, olen elänyt mel­ko on­nel­lis­ta, nuo­ren kau­pun­ki­lai­sen ar­kea. Ai­kaa on riit­tä­nyt ta­val­lis­ta paremmin omil­le in­to­hi­mop­ro­jek­teil­le, har­ras­tuk­sil­le ja kai­paa­mal­le­ni jou­te­no­lol­le.

Minulle ko­ro­na on en­nen kaik­kea uu­si nor­maa­li, kos­ka elä­mää ei voi lait­taa tauol­le.

Tou­ko­kuus­sa suur­kau­pun­gin lii­ken­ne­ruuh­kat­kin ovat pa­lan­neet. Krii­sin puh­jet­tua ikkunani al­la kul­ke­val­la tiel­lä oli hil­jais­ta, nyt työ­mat­kai­li­jat jo­not­ta­vat au­tois­saan ku­ten en­nen­kin. Huo­maan myös it­se yhä useam­min ha­keu­tu­va­ni toi­mis­tol­lem­me – 16 ne­liön yk­siös­sä vie­te­tyt työ­päi­vät al­koi­vat vä­hi­tel­len nä­kyä hy­vin­voin­nis­sa­ni. Kai­paan ru­tii­ne­ja, työ­mat­kaa, huu­mo­ria ja työn­te­koon liit­ty­vää drai­via. Fir­mam­me on pie­ni ja työ­ni täy­sin so­siaa­li­ses­ta kon­tak­tis­ta riip­pu­vais­ta, mut­ta em­me ole lo­mau­tus­ten pii­ris­sä. On siis täytynyt löy­tää uu­sia kei­no­ja tuot­taa yri­tyk­sel­lem­me ar­voa ja an­sai­ta paik­kan­sa.

Ko­ko maail­maa ra­vis­te­le­va krii­si lait­toi mo­nen elä­mä­nar­vot uu­teen jär­jes­tyk­seen, ja se voi ol­la ihan hy­vä­kin asia. Us­kon, et­tä myös mo­ni ul­ko­suo­ma­lai­nen on tä­nä ke­vää­nä joutunut uu­del­la ta­val­la kas­vo­tus­ten va­lin­tan­sa kans­sa asua Suo­men ra­jo­jen ulkopuolella ja kau­ka­na rak­kais­ta. Omal­la koh­dal­la­ni esi­mer­kik­si Suo­men ja Ruot­sin koronalinjojen eri­lai­suu­des­ta kär­jis­ty­nyt ris­ti­rii­ta on toi­si­naan tun­tu­nut yl­lät­tä­vän­kin hen­ki­lö­koh­tai­sel­ta.

Kos­kaan aiem­min en ole ko­ke­nut ole­va­ni yh­tä räi­keäl­lä ta­val­la kah­den maan kan­sa­lai­nen.