Parvekkeen syysasu

Asuntoni ehdottomasti paras asia on parveke. Iso, asunnon levyinen marokkolaislaattainen parveke, jolle paistaa aurinko koko päivän. Ennen en edes tiennyt tarvitsevani parveketta, nyt se tuntuu aivan itsestään selvältä, että sellainen pitää olla. Etenkin pienessä asunnossa parveke on aivan korvaamaton: kesällä se on kuin extra-huone, jossa voi syödä, oleilla ja viettää aikaa siinä missä sisälläkin.

Rakastan parvekkeita myös siksi, että niillä voi tuulettaa asioita ja kuivata pyykkiä. Mikään ei ole lannistavampaa kuin se, ettei saa ihanaa villaneuletta tai savun hajuisia vaelluskamoja ulos tuulettumaan. Puhumattakaan vuodevaatteista – rakastan tuulettaa vuodevaatteita!

Haaste onkin siinä, mitä parvekkeella tekee suurimman osan vuodesta. Minun parvekkeessani ei ole lasituksia, enkä sellaisista oikein välittäisikään. Haluan silti pystyä viettämään aikaa parvekkeellani mielellään ympäri vuoden, vaikka sitten villahuopiin ja töppösiin kääriytyneenä.

Muutettuani asuntooni olen hankkinut huonekaluja ja sisustusasioita vaihtelevalla innostuksella. Parveke oli elokuun helteissä ykkösprioriteetti, ja jonkinnäköinen parvekepöytä oli saatava mitä pikimmin. Ostin Facebookin kirpparilta hetken mielijohteesta “mosaiikkipöydän”, joka kuitenkin jo ostohetkellä paljastui hirvittäväksi feikkihökötykseksi. En kuitenkaan enää tavaraa hakiessani kehdannut jättää sitä ostamatta, vaikka näin jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisi (tietenkin!) pitänyt.

Viime viikonloppuna tartuin syysauringossa mustaan maalipurkkiin ja maalasin feikkimosaiikin päälle mustaa maalia suurin pensselinvedoin. Kuulostaa varmasti erittäin huonolta idealta maalata mosaiikkia, mutta mielestäni mikä tahansa väri oli parempi kuin pöydän alkuperäinen kirjava kivijäljitelmä. Puhumattakaan siitä, miten rentouttavaa puuhaa maalaaminen oli! (Harmi, etten tarvitse enempää mustia huonekaluja.)

Mielestäni lopputulos ei ole yhtään hullumpi. Nyt parvekkeeni näyttää harmoniselta ja pöytä sopii sinne. Vaikken ole vielä löytänyt sopivia tuoleja sen pariksi, hankin ainakin syksyiset kanervaruukut koristamaan pöytää ja kaiteita.

Vaikkei parvekkeella tule oleiltua ihan hirveästi syksyn pimeinä ja koleina iltoina, on silläkin jo väliä, miltä se näyttää ikkunasta ulos katsottaessa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s