Graduation Ceremony

graduation (1).jpg01e5f282-9e67-40a7-a598-914ef69eee7cgraduation

Meidän valmistujaisseremonia oli jotain aivan käsittämättömän maagista. En ole ikinä ollut niin juhlavassa ja samanaikaisen rennossa juhlassa, jotka nyt sattuivat vielä kaiken lisäksi olemaan omat valmistujaiseni. Jee! Sain eilen kouraani KTH:n kultaisella logolla varustetun sinisen diplomikansion, jonka sisältä löytyi tärkeitä papereita.

Ensinnäkin, se miljöö. Tukholman kaupungintalo on linnaa muistuttava upea rakennus, jossa pidetään mm. vuotuisat Nobel-illalliset. Sen korkean pääsalin tiiliseiniin heijastettiin upeita valoinstallaatioita, puhumattakaan siitä, miltä itse kuuluisa Gyllene Salen (kultainen sali) näytti. Se oli kuin joku antiikin ajan valtaistuinsali kultaisine seinineen ja pienine koukeroisine yksityiskohtineen. Odotimme kultaisessa salissa esiinmarssia ja katselimme screeniltä videotutorialia seremonian kulusta.

No se esiinmarssi. Kutsun sitä nyt siksi, koska en keksi mitään parempaakaan nimeä. Järjestäydyimme viivasuoriin riveihin ja jonoihin määrätyn ryhmän mukaan, ja odotimme jännittyneinä vuoroamme. Ryhmä kerrallaan kuljimme juhlavan orkesterimusiikin soidessa pitkän matkaa kultaisesta salista ulos pilarien reunustamalle parvelle, parvea pitkin portaikkoon ja portaita alas saliin. Pysähdyimme pitkältä tuntuneeksi hetkeksi portaikon alaosaan, jossa sadat vieraat saivat silmäillä meitä. Vannon, etten hetkeen ole ollut niin ylpeä, iloinen ja liikuttunut, kuin siinä portailla tönöttäessäni!

Sitten itse seremonia. Ruotsalaiset sen taitavat — järjestää ylellisen ja arvokkaan juhlan, jossa ei kuitenkaan pönötetä yhtään. Oli täysipäinen sinfoniaorkesteri, arvostettu kuoro, huippusoprano ja hienoja puheita. Ja kuitenkin, tunnelma oli koko illan rento ja yhteisöllinen. Kapellimestari yllytti yleisöä yhteislauluun ja käski kaikki puolessa välissä seremoniaa ylös jumppaamaan jäseniään. I like it!!

Illan pihvi, eli todistusten jako. Minähän olin sopivasti edellisenä iltana lukenut ensimmäistä kertaa A4-kokoisen ohjeen, jossa mm. neuvottiin toimittamaan koululle oman nimen foneettinen ääntämismalli ja kehotettiin jättämään laukku narikkaan. Ohjeessa jopa ehdotettiin teippaamaan puhelin reiteen mikäli sen välttämättä haluaa ottaa seremoniaan mukaan. Toimitin siis edeltävänä iltana koko nimeni ääntämismallin (ikään kuin se olisi järin vaikea verrattuna esim. kaukoidästä tuleviin nimiin :D) ja olinkin ryhmässäni ainoa, joka kutsuttiin hakemaan todistusta koko nimellä. Kannatti!

Ja viimein, cocktail-tilaisuus. Seremonian jälkeen tapasimme läheisemme jälleen kultaisessa salissa, jossa tarjoilijat sukkuloivat finger foodin ja skumppapullojen kanssa. Tämä hetki oli itselleni ja vanhemmilleni todella tärkeä: ensimmäistä kertaa ikinä he tapasivat kansainväliset ystäväni, joista kuitenkin olen puhunut taukoamatta koko kaksivuotisen maisteriohjelman ajan. Kun asetuin kuvaan kolmen parhaan opiskelukaverini kanssa, kaikkien meidän vanhemmat kokoontuivat ympärillemme ja naureskelivat toisilleen “tuo on SE nelikko”. Hiffasivat heti, että tässä täytyy nyt olla ne spesiaalimimmit koossa.

Mikä ihana, ikimuistoinen, tärkeä ilta. ❤

Mitä gradusta pitäisi ajatella?

Mitä gradusta pitäisi ajatella?

cherryblossom-e1566744756850.jpg

Olen kunnianhimoinen tyyppi. Pyrin olemaan hyvä siinä mitä teen ja minulla on suuria urahaaveita. Tähtään korkealle ja odotan itseltäni paljon.

Opiskelumaailmassa kunnianhimo usein rinnastetaan arvosanoihin, joiden tarkoitus on mitata sitä, miten hyvin opiskelija hallitsee kunkin aihealueen. On kuitenkin vaarallista antaa niille liian suuri painoarvo, sillä niiden ei tarvitse sanella mahdollisuuksiasi menestymiseen — saati määritellä sinua ihmisenä. Me kaikki tiedämme tyyppejä, joiden kouluarvosanoilla ei ole mitään tekemistä heidän menestymisensä kanssa.

Sanon tämän siksi, että olen itse välillä antanut arvosanoille kohtuuttomasti sijaa ajattelussani.

Etenkin maisteriopinnoissa KTH:lla havahduin siihen, että vertasin itseäni jatkuvasti muihin ja kyttäsin mitä naapuri sai tentistä. Vaikkei ohjelmamme ole kaikista kilpailuhenkisimmästä päästä, otin vertailukohdikseni ne, jotka vaativat saada uusia kaiken A:ta huonomman (A siis yhtä kuin paras arvosana). Itsetuntoni horjui syvästi, jos huomasin, etten ole yhtä hyvä.

Parhaimmillaan ympärillä olevat ahkerat ja fiksut ihmiset inspiroivat yrittämään kovemmin ja nostamaan omaa tasoa. Pahimmillaan loputon kilpajuoksu heidän kanssaan syö uskoa omaan itseensä ja siirtää fokuksen aivan vääriin asioihin.

Joku viisas varmaan sanoisi, että älä vertaa itseäsi muihin vaan siihen, joka olit eilen. Tai vaikka vuosi sitten! (Perspektiivi on muuten lääke yllättävän moneen asiaan.)

Trainee-ohjelmien keskiarvovaatimukset ja kursseilla pyörivät kympin oppilaat siis kääntyivät pahimmillaan ajattelussani siihen, että arvosana on yhtä kuin menestymisen mittari. Silti priorisointini ja odotukseni eivät kohdanneet: sain todellakin ihan kaiken kirjavia arvosanoja milloin mistäkin syystä. Näin jälkikäteen ajateltuna luulen, että olisin saanut monestakin kurssista enemmän irti, jos olisin osannut irrottautua siitä arvosana-pakkomielteestä.

No, nyt tullaan vihdoin siihen graduun. KTH:lla gradusta ei saa arvosanaa — se on joko hyväksytty tai hylätty. Se on muutenkin todella halki-poikki-pinoon -tyyppinen projekti, joka kestää vain sille varatun kevätlukukauden eli viisi kuukautta. Käsittääkseni myös monessa muussa ruotsalaisessa korkeakoulussa ei anneta lopputyöstä arvosanaa, koska pyrkimys on jonkinnäköiseen maanlaajuiseen standardiin ja vertailukelpoisuuteen.

Aluksi olin suomalaisena tästä arvosanattomuudesta pöyristynyt. Miten niin ei saa arvosanaa? Miten minä sitten todistan tuleville työnantajille, sukulaisille tai LinkedIn-yleisölleni, että olen tarpeeksi hyvä?

Nyt en voisi olla tyytyväisempi tähän järjestelyyn. En siksi, että oma graduni ei ole täydellinen (se siis ei todella ole!), vaan siksi, että gradussa ei ole kyse arvosanasta. Siinä on kyse tieteellisen tutkimuksen eri vaiheiden ymmärtämisestä, oman toiminnan kriittisestä arvioinnista, projektinhallinnasta, odotustenhallinnasta, armollisuudesta itseä kohtaan, avun pyytämisestä ja epätäydellisyyden hyväksymisestä.

Oman kokemukseni mukaan väitän, että moni suomalainenkin korkeakoulu ja ikuisuusopiskelija hyötyisi siitä, että asenneilmapiiriä gradun ja arvosanojen suhteen muutettaisiin. Sen ei tarvitse olla elämää suurempi projekti, vaan se voi olla vain yksi lopputentti ja kypsyysnäyte muiden joukossa. Työelämä ainakaan täällä Ruotsissa ei pyöri kouluarvosanojen ympärillä, vaan mahdollisuudet ansaitaan ihan muilla meriiteillä.

Arvosanaa tärkeämpää on valmistua.

Tsemppiä muille gradun kanssa painiville. ❤

MSc in Media Management – mikä se on?

MSc in Media Management – mikä se on?

Processed with VSCO with f2 preset

Opinnoistani kysytään usein, että mitä se media management eli öhh, mediajohtaminen (?), oikein on. Se on erittäin relevantti kysymys, etenkin kun kyseinen ohjelma sijaitsee teknillisessä yliopistossa ja koska nimi ei kerro juurikaan opintojen sisällöstä. Itseasiassa nimeä ollaan käsittääkseni vaihtamassa, mutta kuten eräässä brainstormailusessiossa ohjelmanjohtajan kanssa kävi ilmi, ei ole kovin helppo keksiä uutta kaikenkattavaa tutkintonimikettä. Opiskelijoilla on hyvin erilaisia koulutustaustoja aina journalismista ja kielitieteistä kauppatieteisiin, eikä ohjelmasta teknillisestä yliopistosta huolimatta valmistuta diplomi-insinööreiksi.

Let me explain!

Processed with VSCO with f2 preset

Media Management -koulutusohjelma on Kungliga Tekniska Högskolanin ja Tukholman Handelshögskolanin yhteinen maisteriohjelma, joka sisältää hyvin rikkaan kirjon erilaisia kursseja, joista muutamissa pakollisissa on media-ala fokuksessa. Käytännössä tutkinnon sisällön voi pitkälti räätälöidä itse, koska valittavana on lähes koko KTH:n kurssitarjonta aivan laidasta laitaan – halusit sitten koodata, opiskella yrittäjyyttä, kestävää kehitystä, johtajuutta, markkinointia, tasa-arvoa, innovointia, tuotekehitystä, tulevaisuusajattelua tai designthinkingiä. You name it. Parasta ja yhteistä kaikille kursseille on kuitenkin se, että teknologia ja sen kehitys ovat kurssin keskeinen konteksti.

Historian ilmeisen tiiviistä yhteistyöstä Handelshögskolanin kanssa ohjelmassa on jäljellä enää toisen vuoden syksyllä Handelssilla opiskeltavat 15 opintopistettä (joka on tässä kurssisysteemissä paljon!). Tämä käsittää kaksi kurssia digitransformaation johtamisesta, joista ensimmäinen keskittyy teoriaan ja jälkimmäisellä tehdään aiheesta toimeksiantona projekti jollekin yritykselle. Nämä kurssit olivat omasta mielestäni ohjelman parasta antia, ja poikkitieteellinen kurssi eri miljöössä yhdessä handelshögskolanilaisten kanssa toi myös oman mausteensa oppimiseen ja projektitöihin.

Toisaalta yhtälailla KTH:n (ja etenkin SSES:n) kursseissa parasta on poikkitieteellisyys, koska samalla kurssilla voi istua joku kestävän kehityksen, tuoteinnovoinnin, tietojärjestelmätieteiden, kemian, tuotantotalouden tai avaruustekniikan opiskelija. Tämä tietojen ja taitojen monipuolisuus on ollut itselleni aivan sairaan siisti kokemus, koska aiemmissa opinnoissani kaikki opiskelivat about samaa aihetta. On niin mieltä avartavaa ja inspiroivaa työskennellä ihmisten kanssa, joilla on erilaisia vahvuuksia, maailmankatsomuksia, hc teknisiä taitoja ja täysin eri fokus kuin itsellä!

Processed with VSCO with f2 preset

Palatakseni koko postauksen pihviin: mitä on mediajohtaminen?

Omalla kohdallani se käsittää lukuisia johtamiskursseja digitransformaation, teknologian ja monikulttuurisuuden näkökulmasta. Sosiaalisen median teknologioita, brändiportfolion johtamista, kulttuurien välistä viestintää, medialakia, tuotantotaloutta sekä media-alan ja työn tulevaisuuden hahmottamista. Tulevaisuusajattelua, trendien bongailua ja yrittäjyyttä.

Puhumattakaan kaikesta siitä, mitä on opittu rivien välissä: uudet kielet, kulttuurit, ryhmätyöt, itsensä johtaminen, projektijohtaminen, luova ajattelu… the list goes on!

Kuvissa Dome of Visions, joka sijaitsi KTH:n edustalla pari vuotta toimien luovana opiskelu- ja esitystilana. Viime lokakuussa se purettiin pois ja siirrettiin uuteen lokaatioon.