Miten kauan kestää, että oppii sujuvan ruotsin?

Söder

Tämä on yksi ylivoimaisesti eniten kysyttyjä kysymyksiä, joita saimme podcastia tehdessä. Kuinka kauan kestää, että oppii sujuvan ruotsin, kun muuttaa Ruotsiin. Kyllähän minä ymmärrän, että se teitä huolestuttaa! Totuus on kuitenkin se, että eihän siihen — kuteen ei mihinkään muuhunkaan taitoon elämässä — mitään universaalia aikataulua ole.

Sujuva on myös kovin subjektiivinen käsite. Tarkoittaako se sitä, että tulee kielellä arjessa toimeen? Pystyy opiskelemaan tai työskentelemään? Voi käydä syvällisiä keskusteluita tai väittelyitä ruotsiksi?

Omalla kohdallani koen nyt, kolmen Tukholmassa asutun vuoden jälkeen, että puhun erittäin sujuvaa ruotsia. En edelleenkään kirjoita saati puhu täydellisesti, mutta kielitaito ei enää seiso minun ja uusien asioiden tai ihmisten välissä. Tämä kehitys on pitkälti ruotsinkielisen työpaikan mahdollistama, koska aikaisemmat kaksi vuotta käytin pääasiassa englantia päivittäisenä asiointi- ja opiskelukielenä. Kuluneen kesän kynnyksellä oltuani noin 9kk ruotsinkielisessä työpaikassa havahduin siihen, että en enää välttämättä huomannut sitä, että puhuin juuri ruotsia. Aikaisemmin olin siitä äärimmäisen tietoinen 24/7 (trust me!), koska suuntasin kaiken keskittymiseni siihen, miten joku asia sanotaan.

Nyt ruotsin kielestä on tullut minulle kommunikaation väline eikä kaiken huomioni kohde. Ymmärrättekö? Kun ei tarvitse kieli keskellä suuta keskittyä siihen millä kielellä sanoo vaan mitä sanoo. Aivoni eivät enää samalla tavalla rekisteröi sitä, että puhun juuri ruotsia. Siitä on tullut automaattisempaa. Suomessa käydessäni saatan lipsauttaa sekaan ruotsinkielisiä sanoja kuten “va?” tai muita välittömiä reaktiosanoja, koska niistä on tullut luonteva osa päivittäistä kommunikaatiotani.

Älkää huolestuko! Lähes kolme vuotta kuulostaa nyt varmaan aivan tuskastuttavan pitkältä ajalta, joten lohdutettakoon, että puhuin ihan hyvää ruotsia jo parin kuukauden jälkeen. Olinhan myös ollut täällä jo aiemmin vuonna 2012 seitsemän kuukauden ajan, joten kielikorvani muisti asioita sieltäkin. Tulin ymmärretyksi, pystyin asioimaan virastoissa ja käymään päivittäin normaaleita keskusteluita (en tosin meluisissa paikoissa tai isoissa kaveriporukoissa). Se tuntui epämukavalta, mutta usein ihminen itse kokee olevansa huonompi kuin onkaan.

Kielien oppimista edesauttaa niinkin radikaali vinkki kuin hakeudu natiivien seuraan. Harrasta jotain, jossa joudut käyttämään kieltä! Itse menin englanninkielisten opintojen rinnalla mukaan koulun opiskelijabaaritoimintaan, jossa puhuttiin yksinomaan ruotsia. Se oli vaikeaa, kyllä, mutta itselleni paljon luontevampi vaihtoehto kuin vaikkapa ruotsinkurssit.

Minulla on hyvä kielikorva, mutta inhoan kirjoista pänttäämistä. Kirjoitin pitkästä ruotsista M:n. Olen aina ollut suhteellisen huono kieliopissa ja laiska sanakokeissa. Ääntämys on enemmän se mun juttu — viimeksi eilen työkaverini kehui ääntämystäni ja pohti ääneen miksei minulla ole klassista Suomi-aksenttia. Totesimme, että sen täytyy johtua juuri kielikorvasta. Minähän siis ihan täysin apinoin miten ruotsalaiset ääntävät, ja joskus sanavarastooni tarttuu korvakuulolla sellaisia sanoja, joiden kirjoitusasusta tai tarkoituksesta en ole ihan varma. Käytän uusia ilmaisuja sellaisissa konteksteissa, mihin ajattelen niiden kuulemani perusteella sopivan.

Hutejakin tulee. Klassikkoesimerkkinä mainittakoon “håll käften”, joka on erittäin ruma turpa kiinni -tyyppinen ilmaisu. Itse käytin sitä töissä, kun tarkoitukseni oli pikemminkin sanoa, että skarppaa vähän. Hahah! Vastikään käytin ilmaisua “men kära nån”joka mielestäni kuulostaa sellaiselta “voi rakas”, mutta joka on ehkä enemmän sellainen alentava “voi rakas etkö sä nyt tätäkään hiffaa…”Tällaisia mokia on kuitenkin turha pelätä — ne  on hauskoja ja kuuluu asiaan.

Kielipuolelle annetaan paljon anteeksi!

 

Työkevät Tukholman tech-pöhinöissä

AfterlightImage

Tuntuuhan se nyt hyvältä. Olla ihan oikealla kesälomalla, elämäni ensimmäisellä palkallisella sellaisella!

Puurtaessani graduani keväällä 2018 en ehtinyt juurikaan uhraamaan ajatuksia tulevaisuuden työkuvioille. Minulla oli hauska kesätyö radiolla plakkarissa ja ajattelin, että paneudun työnhakuun oikein suurella pieteetillä vasta sitten elokuussa. En ollut edes ajatellut kummasta maasta toivoisin niitä töitä löytyvän, koska olin, noh, melko poikki.

Suomen ja ruotsin kielen taitoisella korkeasti koulutetulla on mielestäni hyvät työnäkymät Tukholmassa, ja sen huomasin esim. LinkedInin kautta tulleiden rekryviestien myötä. Etenkin äärimmäisen kilpailluilla aloilla, kuten teknologia-alalla, rekrytoijat aktivoituvat tammikuussa sen kevään valmistuvien opiskelijoiden osalta. Tietenkään en ole yhtä haluttu talent kuin kymmeniä yhteydenottoja viikossa saavat koodarit, mutta pari varteenotettavaa viestiä sain kuitenkin.

Oli siis helppoa olla luottavainen tulevaisuuden suhteen. Olen oikeastaan aina ollut itsevarma työllistymisen suhteen, vaikken toki kaikkia haluamiani töitä ole saanutkaan. Vanhempieni sukupolven varovaisuus “Ota nyt se duuni minkä satut saamaan” on kaltaiselleni milleniaalille hyvin vierasta, ja itselleni tärkeää oli löytää ensimmäinen työpaikka, joka tuntuu oikealta ja jossa arvot ja työehdot ovat kohdillaan.

Kuten olen maininnut, olen ennen kaikkea opportunisti. Päämääräni voi olla kirkas, mutta jätän usein avoimeksi ja kohtalon päätettäväksi sen, mitä reittejä unelmaani kohti kuljen.

Toukokuussa pahimman gradustressin keskellä tapasin siis sattumalta nykyisen työnantajani ensimmäisen kerran, ja alun varovaisuuden jälkeen olin aivan haltioissani näistä ihmisistä ja yhteisestä visiosta. Vaikken koskaan edes villeimmissä kuvitelmissani ollut ajatellut päätyväni osakkaaksi startup IT-konsulttifirmaan, alkoi se yhtäkkiä tuntua oikealta siirrolta. Siis vaikken tiennyt alasta juuri mitään!

Nyt takana on 10 vauhdikasta kuukautta nykyisessä työpaikassani. Siinä ajassa olen oppinut valtavasti paitsi IT-alasta ja myynnistä, ennen kaikkea itsestäni, johtamisesta, rekrytoinnista, vahvasta yrityskulttuurista ja siitä, miten inspiroivaa on olla suurella sydämellä tekevien ihmisten ympäröimä. Kun joskus tulee ajankohtaiseksi vaihtaa duunia, voin kertoa, että olen aivan pilalle hemmoteltu.

Paras uravinkkini onkin tämä: ympäröi itsesi intohimoisilla ihmisillä, joilla on sydän oikeassa paikassa. Saattaa kuulostaa epämääräiseltä, mutta itselleni juuri  tällä on ollut eniten väliä. Se on vaikuttanut ihan kaikkeen.

Kasvu ja kehittyminen ei tietenkään koskaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan raakaa työtä. Tämä on ollut omalla tavallaan myös elämäni rankin kevät — eikä vähiten juuri ruotsin kielen takia, josta kerron tarkemmin tässä postauksessa (englanniksi).

Huh! Seuraavaksi aion vetäistä kunnolla henkeä ja nauttia ihan vaan olemisesta. Ehkä vähän myös iltarasteista ja Rauhaniemen kansankylpylästä. Ja siitä Tukholman saaristosta.