Challenge accepted: Stockholm Marathon

I just signed up for the Stockholm Marathon in June. Yay!

Throughout my life I have been a little extra in coming up with birthday challenges for myself. When I was approaching the age of 18, I challenged myself to read a bunch of very classic books before I became an “adult”. (Haha, little did I know an 18-year-old is far from adult…) I also urged myself to perform at our school’s music festival, which – well, didn’t go so well – was all about daring to do something I love.

As my official 25th birthday challenge I will be running a marathon the day after I have turned 25. Aiming for marathon has also a significant symbolic meaning for me: committing to a goal and working persistently towards it. Although I am an ambitious and usually very determined person, lately I have had trouble focusing my attention on just one, crystal clear goal.

It is good to have multiple plans and projects in case plan A fails, but I also can’t help but wonder – what can I achieve if I align my greatest efforts with what I want to pursue?

I guess we will find out in only 3 months!

Advertisements

Epäonnistumisen pelosta

Processed with VSCO with t1 preset

Olen aina ollut kiinnostunut monesta asiasta. Tämä on kautta aikain näkynyt mm. harrastuksissani (miksen voi olla näyttelijä, pianovirtuoosi, mestarisuunnistaja, taitoluistelija, jalkapalloilija ja crossfit-guru?) ja opiskeluintresseissä (eniten kiinnostaa kaikki). Viestintä oli aikanaan sopivan laaja alavalinta, koska no, sitä tarvitaan joka toimialalla.

Vasta nyt oivalsin, että minulle hyvin tyypillisessä mahdollisimman monen oven auki pitämisessä on kyse myös epäonnistumisen pelosta. En koskaan jätä mitään vain yhden kortin varaan – minulla on usein plan B, C ja D varalla. Epäonnistuminen jossain tavoitteessa on helpompaa, jos kyseessä oli “vain” vaihtoehto muiden joukossa.

Epäonnistuminen on ihan kamalaa. Joskus niin kertakaikkisen kamalaa, että kasvot vääntyvät tahattomaan irvistykseen joka kerta, kun ikävä muisto palaa mieleen. Ja kuitenkin: se on niiiiin tarpeellista ja tärkeää. Oppimiskokemus, joka on osattava käsitellä ja sitten jatkaa eteenpäin aavistuksen valmiimpana ensi kertaa varten.

Silti en voi olla miettimättä. Eikö ole vähän kohtuutonta joutua tuhlaamaan se miljoonan dollarin paikka oppimiskokemukseksi?

Ajanhallinnasta

Processed with VSCO with t1 preset

Tiedätte varmaan sen fiiliksen, kun uusi kurssi alkaa ja lupaat pyhästi itsellesi, että “tällä kertaa mä oon ekstra-skarppi ja luen kaiken kurssikirjallisuuden ajoissa ja aloitan sen projektinkin väsäämisen heti ekalla viikolla”. Uusi kurssi, uusi alku, uusi minä ja niin edelleen. Itse syyllistäydyn mitä suurimmassa määrin tällaiseen lievään itsepetokseen, sillä useimmiten päädyn silti kursimaan kurssityötä kasaan ihan vikana mahdollisena iltana täydellisen epätoivon partaalla. Itseasiassa olen ehkä vähän kuuluisakin siitä, kuinka täsmällisesti palautan tehtävät – kuuliaisesti klo 23:59!

Tälle ilmiölle löytyy varmasti useita selittäjiä, ja kuluneen syksyn aikana olen pohtinut niitä ihan erityisellä hartaudella. Omalla kohdallani luulen tässä olevan ennen kaikkea kyse tavasta, jota en jostain syystä ole tarpeeksi motivoitunut muuttamaan. Tiedän noin teoriassa hyvän ajanhallinnan olevan ihan mukava väline ylimääräisen stressin välttämisessä, mutta käytännön tasolla en ole silti valmis kunnostautumaan siinä tarpeeksi. Pakkaa sekoittaa myös mun vähän turhan intohimoinen suhde mielenkiintoisiin kursseihin, joita mulla on tapana haalia ihan liikaa suhteessa suosituksiin. Kun saavun koulupäivän jäljiltä kotiin, en jaksakaan enää perehtyä raskassoutuiseen tieteelliseen artikkeliin tai kouluprojektiin, jos ei ole ihanihan pakko. Ja useinhan ei ole, koska se ihanihan pakko koittaa vasta vikana iltana tai tenttiviikon kynnyksellä. Tadaa – oravanpyörä on valmis!

Tässä ilmiössä on pohjimmiltaan kyse juuri samanlaisesta itsepetoksesta kuin uudenvuodenlupauksissa. On ihan höpöhöpöä tehdä suuruudenhulluja lupauksia täydellisen kuuliaisesta opiskelijaminästä, kun voisi vaikka aloittaa siitä pikkasen aktiivisemmasta kalenterin päivittämisestä ja valita yhden kurssin vähemmän. Baby steps!

Crayfish party

How do you know the summer has officially come to an end? The season for crayfish parties begins!

Processed with VSCO with t1 presetProcessed with VSCO with t1 preset

Last Friday we drove to an island a little bit outside of Norrtälje to spend the weekend at my friend Michelle’s summer house. Our pre-party group kicked Saturday off with a casual dip to the rather cold sea, after which we spent the whole day preparing the party: food, balloons, decorations, lights, party tents and playlists. Mostly we cooked, even though I have to admit the actual crayfish had only a formal – let’s say a more decorative – role in our serving. Nevertheless, I had completely forgotten how much fun it is to prepare a decent party with proper decorations and effort!

Processed with VSCO with t1 presetProcessed with VSCO with t1 preset

Rest of our friends arrived for dinner in the evening. We ate, drank and sang together, putting our strongest drinking song game on. As the night got darker we moved the party inside to the official party room, where we danced like crazy until 5am. Some time in the morning we even got to witness amazing fireworks right in our “home” harbor, and it indeed wasn’t just another amateur show but a spectacle worthy of thousands of euros at least.

Processed with VSCO with t1 presetProcessed with VSCO with t1 preset

Perfect ending for summer 2017.

Kaksi viikkoa kouluun on

Kahden viikon päästä kesätyöt loppuu ja viimeinen syksyni KTH:lla starttaa. Täytyy myöntää, että koulunpenkille palaaminen tuntuu suorastaan helpotukselta hektisen kesätyön jälkeen – kunnes istun ekalla tenttiviikolla yötä myöden läppärin ääressä. Veikkaan, että siinä hetkessä muistelen kaiholla vuorostaan duunia.

Lähestyvän syksyn paras juttu on se kutkuttava fiilis, kun arjen kuviot menee uusiksi ja saa aloittaa uuden lukukauden enemmän tai vähemmän “puhtaalta pöydältä”. Näin opiskelijana mun mieli ei noudata mitään virallista kalenterivuotta, vaan elämä pyörii ennemmin lukuvuoden ympärillä. Vuoden vaihtuminen keskellä talvea ei tunnu missään, mutta syyskuun ensimmäisessä sen sijaan on vuodesta toiseen sitä jotain.

20641630_10214179977396446_1072383018_o20641548_10214179978036462_1557123335_o

Muistan aluksi jollain tavalla vierastaneeni ajatusta kesästä Tukholmassa. Mulla oli keväällä hetken aikaa kummallinen fiksaatio siihen, että haluaisin viettää kesän Helsingissä vanhoissa tutuissa ympyröissä. Mutta miten hyvä juttu olikaan, että sain täältä töitä! Onhan kesäinen Tukholma nyt ihan omaa luokkaansa, huolimatta siitä etten ole ollut todellakaan energisimmilläni duunipäivien päätteeksi. Etenkin viimeisen kuukauden ajan oon kuitenkin päässyt nauttimaan ihanan lämpimistä kesäilloista ja kiireettömistä viikonlopuista, jolloin ohjelmassa on ollut lähinnä venähtäneitä aamuja, puistohengailua ja aamupalamestoja.

Mulla alkaa olla jopa pieni fomo – ehdinkö nyt varmasti tehdä ne kaikki kivat kesäjutut, mistä oon haaveillut?

Yuc!

IMG_20170725_223713

Yesterday I attended a birthday dinner at the Mexican fusion restaurant Yuc close to Odenplan. For me the food was just exotic enough and sooo delicious! Listening to Kanye West while eating a tuna fish taco was truly a fusion to experience. Ordering 3-4 small dishes was recommended, and I myself was definitely full after 3.

Stockholm state of mind

Viime viikonloppu oli pitkästä aikaa oikeasti lämmin ja muutenkin idyllinen kesäviikkis Tukholmassa.

Lauantaina suuntasin aamupalalle Odenplanin Greasy Spooniin, joka tarjoilee koko päivän englantilaistyylistä aamupalaa & lounasta. Paikka on tunnettu etenkin ruokaisista pannariannoksista ja rennosta fiiliksestä. Yllätyksekseni meidän ei tarvinnut edes erityisemmin jonottaa, vaikka yleensä kannattaa varautua jonottamaan ainakin puoli tuntia suosituimpiin aamupala-/brunssimestoihin. Näin heinäkuussa kaupunki on onneksi hiljaisempi, koska kaikki kynnelle kykenevät ovat paenneet saaristoon.

IMG_20170723_114838_628

Aamupalaähkyjä oli hyvä sulatella käppäilemällä päämäärättömästi pitkin keskustaa, kunnes Sveavägenin Urban Delin kohdalla ystäväni vinkkasi salaisesta kattoterassista (huom. salainen koska minä en tiennyt siitä). Takparken meni heti mun olemattoman lempparilistan kärkeen! Keskellä lauantaipäivää terassi oli ihan tyhjä ja saimme rauhassa vallata mieleiset aurinkotuolit. Päätin heti, että mun pakko päästä sinne pian uudelleen myös illalla, jolloin paikan uniikki fiilis pääsee varmasti vielä paremmin oikeuksiinsa. Onneksi se on aivan duunipaikan vieressä – AW here I come!

IMG_20170722_150352_026

Loppupäivä vierähtikin köyhän naisen botskireissulla Hammarby sjöstadiin (SL-kortilla pääsee ihan ilmaisille ajeluille woho) ja puistossa makoillessa. Päivällistä nautittiin mun ultimate suosikkithaikkuraflassa Koh Phanganissa, jonka villit jouluvalot ja monsuunisateet on mulle aina yhtä riemastuttavan eksoottinen kokemus (siinä missä toisille ne valot aiheuttaa lähinnä migreeniä). Illemmalla pyöräilin läheiselle Kaknästornetille treffaamaan kamuja ja ihailemaan Stokista lintuperspektiivistä, josta päätettiin jatkaa vielä Kungsträdgårdeniin viinilasillisille.

Oh well – mikä täydellinen kesälauantai!