Gradupresentaatio – it’s over!

Image from iOS (10)Image from iOS (9)

Näin se vaan tämäkin päivä koitti.

Kuumottava gradupresentaatio on pidetty ja voin ilokseni todeta, että meikäläinen valmistuu Kuninkaallisesta Teknillisestä Korkeakoulusta tekniikan maisteriksi — wohoo!  Tämän lähemmäs kuninkaallista titteliä en varmaan elämässäni pääse. Viimeisiä yksityiskohtia täytynee vielä viilailla ennen kuin uskallan palauttaa lopullisen tiedoston, mutta mikä tärkeintä, mun tekele on hyväksytty ja opiskelijavuodet vihdoin paketissa.

Ei kyllä tunnu vielä missään. Ehkä se iskee vasta sitten myöhemmin tajuntaan kunnolla, kun kaikki muodollisuudetkin on hoidettu? Tässä välissä on joka tapauksessa hyvä kiittää kaikkia luokkatovereita kahdesta upeasta vuodesta, ja ennen kaikkea taputtaa itseä olalle elämän parhaasta päätöksestä!

// And so did the day arrive, when I had my final thesis presentation at KTH. Feels so good to be done!

KTH will continue to be an important part of my life though. I live close to the school and somehow I just tend to identify myself as part of KTH even after being “done”. There’s a special mindset that is independent of graduation or thesis! Not to mention that our official graduation party isn’t until December – perhaps that’s why this does not feel as final as one might expect.

Having said all that, today could be day to thank KTH and my classmates for these two amazing years. ❤ Above all, it’s time to thank myself for making the best decision of my life!

Pre-Graduation Party

received_10217025856823777-4

Tadaa! Järjestettiin kurssitovereiden kanssa ennenaikaiset valmistujaisjuhlat. Oltiin kutsuttu valtavasti jengiä ja saatiinkin ihan kivat pippalot aikaiseksi. Itsehän en koskaan kieltäydy juhlahatusta – siitäkin huolimatta, että näytän ihan yksisarviselta.

Ennenaikaiset juhlat siis siksi, että virallinen valmistujaisseremoniamme on vasta joulukuussa. Ainakin KTH:lla ja Tukholman Handelshögskolanilla valmistujaisseremonia järjestetään vain kahdesti vuodessa, toukokuussa ja joulukuussa. Näihin kekkereihin ei ole lainkaan asiaa, ellei ole virallisia papereita kourassa. Byrokratian vuoksi keväällä gradunsa tekevät saavat tutkintotodistuksensa vasta syys-lokakuussa, eli emme mitenkään ehtineet siihen toukokuun juhlaan. Joidenkin mielestä se on harmi, koska valmistuminen kesän kynnyksellä on jotenkin kivempaa ja tuntuu varmaan “luonnollisemmalta”. Mua se ei haittaa yhtään, koska saa tavallaan juhlia puoli vuotta valmistumista – mikäs sen parempaa! Ymmärrän toki dilemman kauempaa kotoisin olevien opiskelijoiden kohdalla, että mikäli olet ehtinyt jo muuttaa takaisin Vietnamiin ja sun pitää ostaa ylimääräiset lentoliput Tukholmaan juhlien takia, niin eihän se halpaa lystiä ole.

Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa, koska viralliset kemut on sitten ei enempää eikä vähempää kuin Tukholman kaupungintalolla. Kyseessä on siis se sama vaatimaton pulju, jossa Nobel-illalliset järjestetään vuosittain. Tämä lienee ainoa mahdollisuuteni päästä lähellekään Nobel-miljöötä, eli odotan kyllä ihan todella suurella mielenkiinnolla joulukuuta!

Mitä gradusta pitäisi ajatella?

Mitä gradusta pitäisi ajatella?

cherryblossom-e1566744756850.jpg

Olen kunnianhimoinen tyyppi. Pyrin olemaan hyvä siinä mitä teen ja minulla on suuria urahaaveita. Tähtään korkealle ja odotan itseltäni paljon.

Opiskelumaailmassa kunnianhimo usein rinnastetaan arvosanoihin, joiden tarkoitus on mitata sitä, miten hyvin opiskelija hallitsee kunkin aihealueen. On kuitenkin vaarallista antaa niille liian suuri painoarvo, sillä niiden ei tarvitse sanella mahdollisuuksiasi menestymiseen — saati määritellä sinua ihmisenä. Me kaikki tiedämme tyyppejä, joiden kouluarvosanoilla ei ole mitään tekemistä heidän menestymisensä kanssa.

Sanon tämän siksi, että olen itse välillä antanut arvosanoille kohtuuttomasti sijaa ajattelussani.

Etenkin maisteriopinnoissa KTH:lla havahduin siihen, että vertasin itseäni jatkuvasti muihin ja kyttäsin mitä naapuri sai tentistä. Vaikkei ohjelmamme ole kaikista kilpailuhenkisimmästä päästä, otin vertailukohdikseni ne, jotka vaativat saada uusia kaiken A:ta huonomman (A siis yhtä kuin paras arvosana). Itsetuntoni horjui syvästi, jos huomasin, etten ole yhtä hyvä.

Parhaimmillaan ympärillä olevat ahkerat ja fiksut ihmiset inspiroivat yrittämään kovemmin ja nostamaan omaa tasoa. Pahimmillaan loputon kilpajuoksu heidän kanssaan syö uskoa omaan itseensä ja siirtää fokuksen aivan vääriin asioihin.

Joku viisas varmaan sanoisi, että älä vertaa itseäsi muihin vaan siihen, joka olit eilen. Tai vaikka vuosi sitten! (Perspektiivi on muuten lääke yllättävän moneen asiaan.)

Trainee-ohjelmien keskiarvovaatimukset ja kursseilla pyörivät kympin oppilaat siis kääntyivät pahimmillaan ajattelussani siihen, että arvosana on yhtä kuin menestymisen mittari. Silti priorisointini ja odotukseni eivät kohdanneet: sain todellakin ihan kaiken kirjavia arvosanoja milloin mistäkin syystä. Näin jälkikäteen ajateltuna luulen, että olisin saanut monestakin kurssista enemmän irti, jos olisin osannut irrottautua siitä arvosana-pakkomielteestä.

No, nyt tullaan vihdoin siihen graduun. KTH:lla gradusta ei saa arvosanaa — se on joko hyväksytty tai hylätty. Se on muutenkin todella halki-poikki-pinoon -tyyppinen projekti, joka kestää vain sille varatun kevätlukukauden eli viisi kuukautta. Käsittääkseni myös monessa muussa ruotsalaisessa korkeakoulussa ei anneta lopputyöstä arvosanaa, koska pyrkimys on jonkinnäköiseen maanlaajuiseen standardiin ja vertailukelpoisuuteen.

Aluksi olin suomalaisena tästä arvosanattomuudesta pöyristynyt. Miten niin ei saa arvosanaa? Miten minä sitten todistan tuleville työnantajille, sukulaisille tai LinkedIn-yleisölleni, että olen tarpeeksi hyvä?

Nyt en voisi olla tyytyväisempi tähän järjestelyyn. En siksi, että oma graduni ei ole täydellinen (se siis ei todella ole!), vaan siksi, että gradussa ei ole kyse arvosanasta. Siinä on kyse tieteellisen tutkimuksen eri vaiheiden ymmärtämisestä, oman toiminnan kriittisestä arvioinnista, projektinhallinnasta, odotustenhallinnasta, armollisuudesta itseä kohtaan, avun pyytämisestä ja epätäydellisyyden hyväksymisestä.

Oman kokemukseni mukaan väitän, että moni suomalainenkin korkeakoulu ja ikuisuusopiskelija hyötyisi siitä, että asenneilmapiiriä gradun ja arvosanojen suhteen muutettaisiin. Sen ei tarvitse olla elämää suurempi projekti, vaan se voi olla vain yksi lopputentti ja kypsyysnäyte muiden joukossa. Työelämä ainakaan täällä Ruotsissa ei pyöri kouluarvosanojen ympärillä, vaan mahdollisuudet ansaitaan ihan muilla meriiteillä.

Arvosanaa tärkeämpää on valmistua.

Tsemppiä muille gradun kanssa painiville. ❤