Intohimoprojekti nimeltä ESP

Image from iOS (7)

Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Niin myös Ei saa peittää -podcast!

(Ainakin tältä erää.)

Me puhutaan töissä paljon intohimoprojekteista. Siis niistä, joita tehdään vapaa-ajalla rakkaudesta lajiin, mutta jotka yleensä tuovat uusia ideoita ja iloa myös päivätyöhön.

Yksi rakensi laserprintterin ja koodasi verkkokaupan, jossa voi itse suunnitella ja tilata lasinalusia. Toinen tekee musiikkia ja julkaisi vastikään kokonaisen omakustanne-albumin. Kolmas vetää kirjakerhoa ja neljäs treenaa triathlonille.

Ei saa peittää on ollut mulle aina ennen kaikkea intohimoprojekti. On tietysti ollut äärimmäisen siistiä huomata, että se kiinnostaa ja inspiroi myös muita. Olemme mm. ylittäneet Hesarin uutiskynnyksen, päässeet mukaan SVT:n kesäsarjaan ja vierailleet Nonsense-podissa.

Parasta on kaikki kuulijoilta tulleet viestit Instagramissa — ne viestittelyt ovat olleet aivan ehdoton voimavara meille kummallekin. Vahvistus siitä, että siellä luureissa on muitakin samojen asioiden äärellä. Että me todella ollaan osuttu johonkin kiinnostavaan.

Kuitenkin, olen tehnyt tätä aina ennen kaikkea itselleni. Siksi, että saan siitä energiaa ja minusta on kivaa suunnitella, puhua, leikata, äänittää, kirjoittaa ja markkinoida. Ja että on saanut tehdä sitä yhdessä Marleenan kanssa!

Joku kyseli, että miten podcastia tai blogia jaksaa ylläpitää, jos ei saa kuulijoita/lukijoita. Mun vastaus on, että kysy itseltäsi tämä: nauttisitko sen tekemisestä vaikka tietäisit, ettei kukaan koskaan kuuntele tai lue?

Jos kyllä, there’s your answer. Tee asioita, koska rakastat tehdä niitä.

Kiitos te. ❤

Tampereen parhaita: Rauhaniemen kansankylpylä

IMG_2803IMG_2779-3

Mun ultimaattinen lemppariaktiviteetti Tampereella on saunoa ja uida Rauhaniemen kansankylpylässä – säällä kuin säällä. Tänään satoi kaatamalla vettä ja ukkosti, ja joku varoitteli menemästä veteen salamavaaran takia. Otin typerän riskin ja menin silti.

Sateella uimisessa vaan on jotain erityistä magiaa.

Parhaimmillaan Rauhaniemi on kuitenkin talvisin avantouinnin merkeissä! Silloin sauna ja sen yhteishenki pääsee mielestäni oikeuksiinsa. Siellä sitä istutaan hikiset kyljet kiinni toisissa saunahatut päässä ja jutustellaan kasuaalisti niitä näitä, mikä on harvinaista suomalaiselle kansanluonteelle ja juuri siksi niin sympaattista.

Vaikka Tukholmassa olenkin pari kertaa käynyt Hellasgårdenin avantosaunalla, ei se vedä lähellekään vertoja tälle Tampereen helmelle. Päinvastoin, siellä on tullut vastaan ihan ihme mautonta nakuilua! Helsingissä sen sijaan (tai oikeastaan Vantaaalla) sijaitsee Kuusijärven avantosauna, jossa päästään jo pikkasen lähemmäs tätä Rauhaniemen elämystä.

Lämpimimmät kansankylpylän saunamuistot mulla taitaa olla uudenvuoden aatolta. Ollaan ystäväni kanssa käyty jo kahtena (2!) vuotena peräkkäin nauttimassa avantosaunasta vuoden vikana päivänä. Tästä perinteestä täytyy pitää kiinni!

Hiihtovaellus Lemmenjoen kansallispuistossa

Lappi on aina yhtä maaginen. Suunnilleen joka toinen vuosi lähden pääsiäisenä Lappiin hiihtovaellukselle, koska mikäs sen parempaa kuin laakeat tunturit ja kevätaurinko. Rakastan sitä, että vaelluksella tarvitsee keskittyä vain kolmeen perusasiaan: liikkumiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Millään muulla kuin ihmisen perustarpeiden täyttämisellä ei luonnossa ole väliä.

Olen myös siinä mielessä ääripäiden ihminen, että arjessa viiletän sata lasissa menemään kaiken maailman kissanristiäisissä, toisinaan taas kaipaan aivan äärimmäistä eristäytymistä kaikesta. Viisi päivää tunturissa ilman verkkoyhteyksiä tekee hyvää kenelle tahansa.

Tällä kertaa otimme siis suunnaksi Lemmenjoen, jonka jää kantoi vielä juuri ja juuri vaellusporukan. Toisena päivänä takaamme suhahti moottorikelkka ohi, joka poimi vaellusreittiä merkitsevät muoviputket pois. No, jos jää kerran moottorikelkankin kantoi, niin eiköhän meidätkin!

AfterlightImage 2AfterlightImage 4AfterlightImage 3

Ensimmäisenä päivän kiipesimme puoleen väliin Morgam-Viibus -tunturia ja nukuimme keskellä rinnettä, joka oli muuten maagisin asia hetkeen. Iskimme teltan pystyyn yhdelle lumen alta pilkottavista maaplänteistä, ja kaikkialla ympärillämme oli vain valkoista. Yöllä tunturissa puhalsi aika kovakin tuuli, ja yöllisellä puskapissalla hätkähdin, miten valoisaa siellä oli. Kuu paistoi kirkkaalta taivaalta ja valaisi koko silmänkantamattomiin näkyvän tunturimaiseman tuulen kuljettaessa lunta pitkin rinteitä. En kestä miten ihana asia luonto on.

AfterlightImage 6AfterlightImage 5

Toisena päivänä saavuttamamme Morgam-Viibus jäi reissun ainoaksi huiputukseksi (600m). Kapuaminen sinne oli suht kivutonta, alastulo sitäkin kamalampaa: tuntitolkulla reisien jännittämistä, kaatumista, ylös kömpimistä ja taas kaatumista.

Laskettelu metsäsuksilla pintajäisellä hangella on aivan älyttömän pelottavaa, varsinkin kun suksen kantit eivät pidä ollenkaan. Kaatuminen monen kilon rinkan kanssa tarkoittaa käytännössä sitä, että uppoat vyötäröä myöten hankeen. Hyvällä säkällä jäinen hanki myös raapii kaatuessa mukavasti paljaita käsivarsia. Hangesta itsensä keräileminen taas vie vähintään 10 minuuttia, ja kun tämä toistuu noin 50 kertaa päivässä, niin voitte kuvitella miten uuvuttavaa se on. Kuolemanpelko vie ihmisestä yllättävästi mehut!

Loppuvaelluksen hiihdimme pitkin Lemmenjokea. Plussakeli ja hankikannon puuttuminen aiheuttivat sen, ettemme voineet nousta pohjalta uusille huiputusreissuille. Matkaan mahtui silti upeita koskia ja myös avantopulahdus, koska olihan sitä pakko Lemmenjoessa kastautua.

Lähtekää Lappiin, hyvät ihmiset! Ei aina tarvitse lähteä kotimaata kauemmas löytääkseen elämyksiä. 😍