Hiihtovaellus Lemmenjoen kansallispuistossa

Lappi on aina yhtä maaginen. Suunnilleen joka toinen vuosi lähden pääsiäisenä Lappiin hiihtovaellukselle, koska mikäs sen parempaa kuin laakeat tunturit ja kevätaurinko. Rakastan sitä, että vaelluksella tarvitsee keskittyä vain kolmeen perusasiaan: liikkumiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Millään muulla kuin ihmisen perustarpeiden täyttämisellä ei luonnossa ole väliä.

Olen myös siinä mielessä ääripäiden ihminen, että arjessa viiletän sata lasissa menemään kaiken maailman kissanristiäisissä, toisinaan taas kaipaan aivan äärimmäistä eristäytymistä kaikesta. Viisi päivää tunturissa ilman verkkoyhteyksiä tekee hyvää kenelle tahansa.

Tällä kertaa otimme siis suunnaksi Lemmenjoen, jonka jää kantoi vielä juuri ja juuri vaellusporukan. Toisena päivänä takaamme suhahti moottorikelkka ohi, joka poimi vaellusreittiä merkitsevät muoviputket pois. No, jos jää kerran moottorikelkankin kantoi, niin eiköhän meidätkin!

AfterlightImage 2AfterlightImage 4AfterlightImage 3

Ensimmäisenä päivän kiipesimme puoleen väliin Morgam-Viibus -tunturia ja nukuimme keskellä rinnettä, joka oli muuten maagisin asia hetkeen. Iskimme teltan pystyyn yhdelle lumen alta pilkottavista maaplänteistä, ja kaikkialla ympärillämme oli vain valkoista. Yöllä tunturissa puhalsi aika kovakin tuuli, ja yöllisellä puskapissalla hätkähdin, miten valoisaa siellä oli. Kuu paistoi kirkkaalta taivaalta ja valaisi koko silmänkantamattomiin näkyvän tunturimaiseman tuulen kuljettaessa lunta pitkin rinteitä. En kestä miten ihana asia luonto on.

AfterlightImage 6AfterlightImage 5

Toisena päivänä saavuttamamme Morgam-Viibus jäi reissun ainoaksi huiputukseksi (600m). Kapuaminen sinne oli suht kivutonta, alastulo sitäkin kamalampaa: tuntitolkulla reisien jännittämistä, kaatumista, ylös kömpimistä ja taas kaatumista.

Laskettelu metsäsuksilla pintajäisellä hangella on aivan älyttömän pelottavaa, varsinkin kun suksen kantit eivät pidä ollenkaan. Kaatuminen monen kilon rinkan kanssa tarkoittaa käytännössä sitä, että uppoat vyötäröä myöten hankeen. Hyvällä säkällä jäinen hanki myös raapii kaatuessa mukavasti paljaita käsivarsia. Hangesta itsensä keräileminen taas vie vähintään 10 minuuttia, ja kun tämä toistuu noin 50 kertaa päivässä, niin voitte kuvitella miten uuvuttavaa se on. Kuolemanpelko vie ihmisestä yllättävästi mehut!

Loppuvaelluksen hiihdimme pitkin Lemmenjokea. Plussakeli ja hankikannon puuttuminen aiheuttivat sen, ettemme voineet nousta pohjalta uusille huiputusreissuille. Matkaan mahtui silti upeita koskia ja myös avantopulahdus, koska olihan sitä pakko Lemmenjoessa kastautua.

Lähtekää Lappiin, hyvät ihmiset! Ei aina tarvitse lähteä kotimaata kauemmas löytääkseen elämyksiä. 😍