Ulkomailla asumisen huonot puolet

wedding

En nuorempana ajatellut, että olisin ihminen, joka muuttaa ulkomaille. En ole koskaan kokenut suurta tarvetta lähteä Suomesta, sillä minulla ei ole kerrassaan mitään Suomea tai suomalaisuutta vastaan. En ole millään tasolla vadelmavenepakolainen, eli ajatellut asioiden Ruotsissa olevan jotenkin paremmin. Päin vastoin, olen tehnyt mm. podcastin kohottaakseni suomalaisten kansallista itsetuntoa.

Olen tarpeeksi realisti ymmärtääkseni, että elämä ja arki on sitä miksi sen tekee, oli maa tai kaupunki mikä tahansa.

Ja kuitenkin, olen asunut jo reilu kolme vuotta Ruotsissa. Viihdyn erinomaisesti, mutta niin on vain käynyt – pitkälti sattumalta, kuten monet asiat elämässä. Hain Tukholmaan opiskelemaan, päätin lähteä, ja valmistuttuani sain hyvän työtarjouksen. Annan elämän kuljettaa, enkä tee sen ihmeellisempiä suunnitelmia siitä, mihin lopulta asetun. (Asia, joka muuten tuntuu kiinnostavan kaikkia.)

Hassua tässä on se, että minun on edelleen vaikea mieltää “ulkosuomalaisuutta” osaksi identiteettiäni samalla tavalla, kuin se ehkä ulkopuolisen silmään näyttää. Tukholmassa asuminen herättää minussa välillä hyvinkin ristiriitaisia tunteita, joita työstän aktiivisesti. Olen ikään kuin kahden maan välissä, mutta en kummassakaan täysin läsnä.

En aina haluaisi olla se tyyppi, joka on läheistensä elämässä läsnä lähinnä WhatsAppin välityksellä. En haluaisi olla se täti, joka missaa veljentyttönsä kasvun. En haluaisi olla se tytär, joka piipahtaa vain harvoin kotona ja juoksee tukka putkella viikonlopun aikana moikkaamassa jokaista tuttua. En haluaisi laittaa niin paljon aikaa, energiaa ja rahaa kahden maan välillä matkustamiseen. En haluaisi joutua aina jättämään välistä jotakin, joko Suomessa tai Ruotsissa. En haluaisi olla maanantaiaamuna töissä aivan lopen uupunut hektisen viikonlopun ja kello kuuden aamulennon jäljiltä.

Nämä kaikki ovat kompromisseja, joita teen valitsemani elämäntyylin vuoksi. Välillä minua oikeasti sattuu sydämeen kun ajattelen, mistä kaikesta jään paitsi. Näinä hetkinä varaan Suomi-viikonlopun lohduttaakseni itseäni, ja sen jäljiltä vuorostaan Ruotsi-elämäni kärsii. Oravanpyörä on valmis.

Olkoon tämä muikkari niille, jotka haaveilevat maastamuutosta – kaikessa on puolensa!

Räätälöi tutkintosi

Räätälöi tutkintosi

Minut tuntevat ovat joskus vitsailleet, että on haaste pysyä kartalla missä opiskelen milloinkin. Vitsi on sinänsä ihan aiheellinen, koska mulla on viimeisen viiden vuoden sisällä ollut opiskelupaikka neljässä eri yliopistossa. Nyt haluankin hieman avata filosofiaani valintojeni taustalla ja rohkaista muitakin räätälöimään tutkinnostaan oman näköisensä, jos se tuntuu vähääkään innostavalta!

Lukion jälkeisenä syksynä 2012 lähdin opiskelemaan digitaalista mediaa Tukholman yliopistoon. Aloitin opinnot ihan tavallisessa kolmivuotisessa kandiohjelmassa, mutta rehellisyyden nimissä en missään vaiheessa tosissani harkinnut lukevani tutkintoa loppuun siellä. Ennen kaikkea lähdin Ruotsiin vähän kuin ennenaikaiseen vaihtoon – oppimaan kieltä, tutustumaan uusiin tyyppeihin ja miettimään tarkemmin tulevaisuuttani. Näin suomalaisessa yliopistojärjestelmässä alusta alkaen etuja esimerkiksi kurssien, sivuaineiden valinnanvapauden ja opiskelijaelämän suhteen, joten keväällä 2013 hain suomalaisiin yliopistoihin ja muutin takaisin Suomeen.

Processed with VSCO with f2 preset

Jyväskylän yliopistossa pääsinkin kehystämään viestinnän pääaineopintoja valitsemalla kiinnostavia sivuaineita. Sain sisällytettyä myös aiemmat digitaalisen median opinnot tutkintoon, joten opintopisteet Tukholmasta eivät suinkaan menneet “hukkaan”. Parin kandivuoden jälkeen aloitin alan duunissa Helsingissä, mutta samalla haudoin jo mielessäni seuraavaa siirtoa opiskelun suhteen. Jostain syystä Jyväskylään palaaminen ei houkutellut, vaan kaipasin jälleen uusia maisemia.

Olin aina pitänyt hyvänä mahdollisuutena, että jatkaisin opintoja maisterivaiheessa ulkomailla. Vertailin useita eri koulutusohjelmia sekä Suomessa että muualla Euroopassa, mutta päädyin hakemaan tosissani vain Tukholman Royal Institute of Technologyyn, tuttavien kesken KTH:lle. Mediajohtamisen maisteriohjelma teknillisessä korkeakoulussa yhdistettynä kauppatieteisiin vaikutti mielenkiintoiselta ja uniikilta yhdistelmältä. En silti ollut hakuvaiheessa lainkaan varma haluanko jatkaa opintojani jo yhden vuoden kokopäiväisen työnteon jälkeen – myös duunissa jatkaminen oli vaihtoehto. Kevään ja kesän aikana päätös kuitenkin hiljalleen vahvistui ja huomasin ehkä vähän omaksikin yllätyksekseni olevani jälleen lähdössä lahden toiselle puolen.

Vaikka olenkin joskus tuskaillut alituista kaupungista ja maasta toiseen muuttamista, on se ennen kaikkea ollut siisti juttu. Siinä missä olen hävinnyt ehkä jonkinlaisessa tuttuuden & turvallisuuden kombossa, olen kuitenkin kasannut aika jännittävän tutkinnon, kartuttanut kielitaitoa, löytänyt uutta perspektiiviä ja tavannut ystäviä ympäri maailman.

Suosittelen siis lämpimästi ajattelemaan myös sen perinteisen suomalaisen koulutusmallin ulkopuolelta ja tutkimaan erilaisia vaihtoehtoja ulkomailta tai kotimaan sisältä. Ei siinä viiden vuoden ohjelman noudattamisessakaan ole mitään vikaa, mutta tietynlainen “yrittäjähenkisyys” opinnoissa voi olla monelle ihan varteenotettava vaihtoehto. Voit kasata oman näköisesi tutkintokokonaisuuden, jota kenelläkään muulla ei ole. Työmarkkinoilla erottautuminen ei varmasti ole kenellekään haitaksi, ja kuten sanottu, usein ne opintojen ohella opittavat asiat ovat jo arvokkaita itsessään.

Etenkin nyt kun oma valmistuminen tältä erää alkaa häämöttää, näen harvinaisen selvästi miten kaikki langat opiskeluvuosilta kietoutuvat yhteen. En oikeastaan edes muista mistä idea Tukholmaan muuttamisesta alunperin kumpusi, mutta selvää on, että kaupunki vei mun sydämen jo silloin ekalla kerralla. Kesti vain jonkin aikaa ennen kuin uskalsin myöntää itselleni sen tosiasian, että meidän on ehkä kohdattava vielä uudelleen. Koska halusin käydä kandiopinnot ehdottomasti Suomessa, oli loogista ottaa Stokiksen kanssa revanssia taas maisterivaiheen aikana.

Lieneekö tämä sitä kuuluisaa jälkiviisautta, mutta jälleen kerran kaikella on ollut tarkoitus.